Roolipelaaminen
Kyseinen termi tarkoittaa toisen olennon roolin ottamista ja omansa jättämistä. Se tarkoittaa eläytymistä mielikuvituksellisiin tilanteisiin ja täysin erilaisen luonteen esittämistä. Roolipelaaminen on siis eräällä tavalla kuten näyttelemistä. Täällä kyseinen tapahtuu kuitenkin foorumissa, tarinamuodossa, jossa kirjoitamme tarinamuotoista peliä tyyliin:

Ixi: *Ixi asteli pitkin katua heilutellen hilpeästi pallovyötään hoikissa sormissaan. Hän näytti äärimmäisen tyytyväiseltä tämän päivän saaliiseensa, jota oli juuri palauttamassa Pokécenteriin.*

Daz: *Sattuipa sopivasti sinä päivänä, että myös Daz oli sattunut samalla kaupungin kujalle. kuin Ixi itse, ja oli lähtenyt seuraamaan toista jo hetki sitten. Daz oli varma, että Ixi saattaisi olla pokémonkouluttaja, ja olikin jo toivomassa kunnon pokémonottelua. Hän otti pitkän askeleen kujan kulmalta toisen eteen ja sanoi:* "Hei siellä!"

Pelaaminen täällä siis tapahtuu tähän tapaan. Jos kykyä tarinan kerrontaan löytyy tarpeeksi, ei merkkejäkään ole pakko käyttää edellisessä tekstissä käytettyjä merkkejä. Aloittelijan on kuitenkin aina hyvä tuntea ja käyttää niitä. Lista kyseisist' löytyykin tästä:

  • *- merkkejä käytetään ilmoittamaan tekemistä, kuten esimerkiksi: *Ixi asteli pitkin katua*
  • "- merkeillä taas ilmoitetaan puhevuoroista tähän tapaan: "Hei siellä!"
  • '- merkeillä voit ilmoittaa ajattelua, jota voit kyllä ilmoittaa monella muullakin tavalla: *Ixi huokasi.'No niin, tässä sitä taas mennään', hän ajatteli*


    Roolipelaamisen säännöt

  • On kiellettyä autohitata / vippaile, eli et voi kirjoittaa *Puree toiselta pään poikki*, vaan kirjoitat *Yrittää purra toiselta pään poikki*
  • Käytä selvää suomenkieltä pelatessasi. Välimerkit, isot alkukirjaimet, pilkut ja pisteet kohdalleen. Muista myös, että vain yksi välimerkki riittää.
  • Älä spammaa, eli älä kirjoita alle neljän lauseen peliviestejä.
  • Äläkä myöskään puske, eli kirjoita montaa viestiä peräkkäin.
  • On kiellettyä pelata tätä roolipeliä ilman ylläpidon hyväksyntää.