Vanhat päivitykset!

2008

26.8.2008
Ja kuten huomata saattaa, heinäkuulle ei sitten tullutkaan sitä toista lupaamaani päivitystä, mistä olenkin pahoillani. Tämä on kuitenkin selitettävissä sillä, että tielle ilmaantuivat Animecon sekä muutto Tampereelle, koska minut hyväksyttiin opiskelemaan vuorovaikutteista mediaa tänne Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän puolelle. Nyt sitten kirjoittelen täältä solukämpästäni päivitystekstiä teille. Tosin, tämä päivitys ei pidä sisällään mitään sen ihmeellisempää kuin viisi uutta kuvaa gallerian puolella. Katedraali joutuu odottelemaan sen aikaa, kunnes saan tänne Tampereelle kunnollisen skannerin, jonka jälkeen tulen todennäköisesti uudelleenskannaamaan ja kääntämään Katedraalin. Ulkoasunvaihdosta olen myös tässä pitkään pohdiskellut. Mutta pitemmittä puheitta, suunnaton kiitos kovasti niille kaikille, jotka ostivat minulta jotain Animeconissa! Kiitos myös kuvaajille, jutustajille ja halaajille - kyseinen con menee ehdottomasti conlistani kärkeen! Näkyillään tulevissa coneissa, eikös juu? ;3 Kiitos myös niille, jotka ostivat/lukivat Animelehden numeron 28! Oli ihanaa saada palautetta ensimmäisestä julkaistusta sarjakuvastaan. Toivottavasti saan vastaavia keikkoja vielä jatkossakin.

6.7.2008
No mutta viimeinkin sain päivitettyä yli kuukauden tauon jälkeen. Ja tätä taukoa voidaankin sitten selittää niin ammattikorkeakoulujen, Metropolian ja TTVO:n pääsykokeilla, YO-juhlilla ja muuten vain äärimmäisen kireällä aikataululla. Olen nimittäin työstänyt kaikessa hiljaisuudessa kolmisivuista "Priestly Blues"-sarjispätkää, joka julkaistaa 25.7. Anime-lehden numerossa 28! En voi päivittää sarjakuvaa sivuilleni, joten katsastattehan sen kyseisestä lehdykästä? :3 Se ilmestyy aivan tuossa ennen Animeconia, jossa olen myymässä printtejä, kirjanmerkkejä sekä pinsseja nopeimmille paikalle ilmestyville ostajakandidaateille. X3 Luvassa "Priestly Blues"-kamaa! Olen nimittäin vakavasti aikeissa piirtää muutaman uuden sivuparin kyseistä raihnaa, josko vaikka joku erehtyisi siitä pitämään. Mutta pitemmittä nassutuksitta, päivitin yhden sivun Katedraalia, joka etenee jälleen sarjakuvan ominaiseen tyyliin tuskallisen hitaasti, mutta olkaapa huoleti, kyllä tämän luvun jälkeen alkaa näkyä niitä kaivattuja juonenkäänteitä. Odottakaapas siis vain. Yritän laittaa seuraavan sivun vireille heti, jotta saamme hiukan enemmän Katedraalia tässä kuussa, sillä kyllä, Siivettömät Onlinelle on tulossa heinäkuulle vielä toinenkin päivitys. Kyseinen päivitys tulee kattamaan pienimuotoisen kasvojen kohotuksen, eli teen pientä siivousta gallerian puolella ja yleisön pyynnöstä organisoin kyseisen osion hiukan paremmin. Mutta siitä enemmän seuraavan päivityksen yhteydessä. ;) Tähän liittyen suljin myös TBS:n joksikin aikaa. Haluan nimittäin piirustaa muutaman sivun uudestaan tässä, ennen kuin aukaisen kyseisen osion uudelleen. TBS:ää odottaa edelleen totaalinen uudelleenpiirto, mutta ensin piirustelen vanhaan versioon muutaman uuden sivun ja hoidan Katedraalin pois päiväjärjestyksestä. :) Katedraalia kun on vielä jäljellä arviolta noin 15 sivua - ainakin jos oikein muistan. Ja, jotta joskus saan höpistyä tämän päivityksen loppuun, tuotakoon vielä ilmi, että päivitin galleriaan kaksi kuvaa ja linkistöön yhden uuden linkin. Käykäähän tsekkaamassa molemmat osiot. Ahi niin, ja ilmoitusluontoisena asiana sanottakoon vielä, että Siivettömät Onlinen vuosittainen domain maksu on jälleen maksettu, joten meillä on jälleen tiedossa vuosi lisää varsin siivetöntä menoa. Pysykää siis mukana! X3 Thih.

28.5.2008
Ehdinpäs päivittää vielä toukokuullekin, vaikka päivitys jäikin hiukan odotettua laihemmaksi. Lisäsin nimittäin viisi kuvaa galleriaan ja siivosin linkkilistan sivuista, joiden linkit eivät enää toimineet. Sarjakuvasivua en saanut vielä valmiiksi, vaikka se onkin ollut työn alla jo ties kuinka pitkään. Lupaan sen teille kuitenkin kahden viikon sisään! ;) Seuraavan kerran, kun olen töistä vapaalla, viimeistelen sen pirulaisen! Ylioppilasjuhlien valmistelu ajaa kuitenkin nyt päivittelyn edelle, sillä tulevana viikonloppuna minut lakitetaan! Tämän jälkeen joudan sitten kaksiin pääsykokeisiin, ja koska minulla tällä hetkellä työn alla neljä tilaustyötä ja sain sarjakuvatilauksen eräältä lehdeltä, en ota tilaustöitä vastaan juuri nyt. Lupaan avata tilaukset heti, kun niille löytyy jälleen tilaa aikataulustani. Viimeistelen ensin nämä voimassa olevat.

13.4.2008
Kuten lupasin, uutta päivitystä pukkaa! ;) Ihanaa päästä päivittelemään hiukan useammin kuin kerran kuukaudessa, ettenkö sanoisi. Mutta siis, tällä kertaa emme saa valitettavasti Katedraalia, mutta älkäätte huolestuko, kaksi uutta sivua on vireillä! Sitä odotellessa voitte vaikka vilkaista kolme kuvaa, jotka päivitin galleriaan. Kyseessä on muutama ennakkotehtävät, jotka valmistelin jo päättynytta AMK-hakua varten. Sama pätee myös "Kuolleista sarjakuvista" löytyviin, kahteen uuteen sarjakuvapätkään. Käykääpä äkkiä lukaisemassa! Linkistöstä saattaa paikallistaa myös yhden uuden linkin, olkaa niin hyvät.

6.4.2008
Anteeksi kamalasti kirjoitusaikainen päivittelytaukoni! Minulla ei olisi ollut oikeastaan aikaa tehdä tätäkään päivitystä, kiitos kirjoitusten jälkeisten ennakkotehtäväaaltojen, mutta tein nyt kuitenkin, koska halusin purkaa tavaraa, jota on kertynyt, sillä kun ensi viikolla (tarkalleen ottaen tuossa 11. päivä) AMK-haut umpeutuvat, päivittelen tänne myös tekemäni ennakkotehtävät, ja yhden 5-sivuisen ekstra-sarjakuvan, joten oli hyvä hiukan purkaa nyt vanhoja pois alta. Elikkä, pitemmittä jorinoitta todettakoon, että päivitin galleriaan kuusi kuvaa, woah~! 8D Eivät ole kaikki järin kummallisia, mutta sielläpä kuitenkin möllöttävät. Myös yksi uusi linkki lisätty uuden fanilätkän ohella. Ja lukijoiden riemuksi lisäsin myös uuden sivun Katedraalia. Oih, ja Katedraalia lukevien iloksi voin ilmoittaa, että aion todennäköisesti skannata ja tekstittää Katedraalin uudelleen tulevien kolmen viikon aikana, joten pysykäähän kaistalla. ;) Ensiviikolla uusi päivitys - vaikka korvaukseksi viime kuun päivittelemättömyydestä.

23.2.2008
En ehtinyt pukkaamaan päivitystä kuukauden sisälle edellisestä, mutta koska lupasin Traconissa iskeväni Siivettömät Onlinelle lisää sarjakuvaa tällä viikolla, lunasta lupaukseni! : ) Alunperin Katedraali-sivuja piti olla kaksi, mutta koska hajoitin kuitukärkikynäni, joudumme tyytymään vain yhteen tällä kertaa, mutta siellä se on - yksii uusi Katedraali-sivu! Tsekatkaapa myös uusi sarjakuvaluomukseni "The Familyman" kuolleista sarjakuvista. Otan ilolla palautetta vastaan siitä! Josko vaikka jaksaisin piitustella sitä lisää tulevaisuudessa. ; ) Ja saatatte ehkä yllättyä, mutta kyllä, myös TBS:ää tein yhden sivun, nimittäin uusintaversion sivusta 4. Käykäähän äkkiä kurkkaamassa. Kyseessä ei toki ole se uusintaversio TBS:stä, josta olen puhunut, vaan piirsin ihan lämpimikseni tuon sivun uudestaan ja ajattelin piirtää sen rinnalle myös muutaman muun. Näitä odotellessa päivitin galleriaan kaksi kuvaa ja linkkeihin läjän uusia linkkejä. Myös uusia linkitysbuttoja löytää, jahka jaksaa rullailla tätä sivua alaspäin. Niitä saavat edelleen lahjoittaa myös muutkin! : ) Ja alaspäin rullailusta puheenollen, lisäsin myös uusia fanilätkiä muutaman kappaleen. Eikä tämä vielä tähänkään lopu, sillä vieraskirja sai hiukan uutta ilmettä! X,3 Käykäähän kirjoittelemassa. Huh-huh, olipas siinä päivitystä kerrakseen. Sen ohella haluankin kiittää kaikkia, jotka tukivat minua ostoksillaan ja ihastuttavalla seurallaan Tracon III:ssa, kiitos kovasti kaikille! Otetaan pian uudestaan. ; ) Oih, ja ennen kuin uskallan vaieta, muistutan myös www-sivut omistavia kävijöitä siitä, että Siivettömät hakee jälleen uusia yhteistyöläisiä. Vieraskirjassa sopii ilmoitella kiinnostuksestaan.

20.1.2008
Jotta minulle ei kertyisi kamalasti päivitettävää kerralla, päätin tyhjätä varastoni tänne nyttemmin. Olisi muutenkin mukavaa saada päiviteltyä hieman useammin, eikös? : ) Mutta siis, päivitin uuden sivun Katedraalia, whopie~! Viimeinkin sarjakuvan toinen kappale saavutti loppunsa ja alamme pikkuhiljaa saada vihiä sarjakuvan todellisesta hengestä, jahka aloittelen seuraavaa lukua. Piirsin tuota yhtäjaksoista kohtausta kyllä niin kauan, että olen iloinen kappaleen vaihtumisesta. X,3 Oih, niin, ja sarjakuvan lisäksi galleriaan ilmaantui kaksi kuvaa. Toinen tuotoksista on tosin vanha, mutta toivottavasti te kävijät koette kyseisen kuvan silti nautinnolliseksi. Jaah, näiden kuvien lisäksi kojasin yhden yhteistyöläiseni linkin, Jetronic kun kulkeutui omalle domainilleen ja lisäsinpäs linkistöönkin vielä yhden vastaavan. Käykääpä äkkiä kurkistamassa!

8.1.2008
Hyvää uuttavuotta Siivettömät Onlinen kävijöille! 8D Tervetuloa yhtälailla siivettömään vuoteen 2008, sillä minähän en ole sivuineni menossa mihinkään - ehen. Tämän vuoden domain rahat kasattu ja 14.2.2008 sivuille kertyy viides vuosi ikää. Luvassa lisää taidetta ja sarjakuvaa siis tänäkin vuonna. Mutta siis, mennäksi asiaan, on minun pahoiteltava päivittelytaukoani, joka venähti yli joulukuun. Olisin tehnyt tämän päivityksen jo ennen uutta vuotta, mutta kun en niin millään ehtinyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tänään saamme nauttia uudesta ulkoasusta, whopie~! Galleriaan ilmaantui myös viisi uutta kuvaa, jotka jäänevät tämän päivityksen saldoksi, sillä en ole vielä saanut aikaiseksi piirtää uusinta Katedraalin sivua loppuun, johtuen siitä, että olen yrittänyt harjoitella hahmojen piirtämistä tässä, jotta Katedraalin laatu hiukan paranisi. Toivottavasti sarjakuvaakin saadan kuitenkin taas pian. Äänestelkäähän Siivettömiä muuten top 100 - listalla. Tiedä häntä, vaikka sarjakuvantekoenerhiani viistäisivät kattoon siitäkin hyvästä.^.~ Ensikertaan siis!

2007

24.11.2007
Herra jee, pääsi taas kuukausi umpeutumaan ennen kuin pääsin päivittämään. Mutta vaikka näin pääsikin käymään, tuon teille ilouutisia, sillä tänään saamme hiukan runsaamman puoleisein päivityksen - ainakin näin kuvallisesti. : ) Nimittäin Katedraalin uusin sivu on päivitetty. Enää yksi sivu jäljellä tuota nimenomaista lukua ja sitten pääsemme viimeinkin uuteen lukuun. Olen pahoillani, että tämä sivu otti näin paljon aikaa. Se tuntui hieman vaikeammalta kuin aikaisemmat sivut, jostakin syystä. Korjasin myös pari aikaisempien sivujen kirjoitusvirheistä.^^ Ja sitten galleriaa täyettiin seitsemällä uudelle kuvalla!! Seitsemällä! : O En muista koska viimeksi olisin purkanut noin paljon materiaalia sinne kerralla. Toivottavasti pidätte Naruto-painoitteisesta setistä - joskin onhan sinne yksi eläinkin eksynyt mukaan. : D The Bladeangel's storylle on myös yllättäen siunaantunut upeaa fanitaidetta Medicyltä, kiitos hänelle enemmän kuin kovasti! Muistakaa, että fanitaidetta saa aina lähettää, vaikka sarja olisikin jo hiukan aikaa nähnyt. ;) Ja viimeisempänä, muttei vähäisinpänä, linkkejä lisäilty jälleen hiukan ronskimmin. Yritän raapaista seuraavan päivityksen kasaan hiukan nopeammin. Tiedä häntä, vaikka aloittaisin joulukalenterin täällä tänä vuonna, heti kun olen juhlinut syntymäpäiväni 30.11.

22.10.2007
Päätin tehdä pienen päivityksen ennen kuukauden ajan päivittelemättömyyden täyttymistä näin ennen maanantaista englanninkoettani. : ) Sarjakuvaa emme tällä kertaa saa, mutta iloksenne voin ilmoittaa, että seuraava sivu on kyllä tekeillä. Sen sijaan päivitin kolme kuvaa galleriaan, jotka eivät nekään oli järin ihmeellisiä osaltaan, mutta nauttikaatte niistä sillä välin kun yritän tehdä lisää. Myös uusi yhteistyökumppani, Jetronic Online, lisätty tuonne linkkikehykseen. Ja linkeistä puheenollen, päätin lisätä myös muutaman fanilätkän tänne etusivulle. Olen myös suunnittelemassa Siivettömät Onlinelle muutamaa enemmän tai vähemmän turhaa osiota, joten seuraavasta päivityksestä saanemme sitten hiukan tuhdimman.^^ Sitä odotellessa minun on ilo ilmoittaa, että vaikka Katedraalia ei tullutkaan, saamme nauttia yhdestä upeasta fanitaiteesta kyseisen sarjakuvan tiimoilta. Kiitos siitä suunnattomasti Bitterille! : ) Fanitaiteita ja buttoneita otetaan yhä ja aina vastaan ja mitä suurimmalla ilolla.

29.9.2007
Sain hiukan tuhdimman päivityksen aikaan näin kuukauden lopuksi, kiitos sen, että kirjoitukset loppuivat viimeinkin eilen. Eli pitemmittä puheitta lisäsin kolme kuvaa galleriaan, eivät ole järin hääppöisiä, mutta seuraavaksi sitten parempia. Myös Aleksandria-galleriaan kaksi kuvaa, olen aktivoitunut nyt sitten niidenkin kuvien piirtämisessä, mikä on ihan mukava juttu.^^ Ja toinen asia, jossa pyrin aktivoitumaan, on Katedraalin piitäminen. Tänäänkin tosin saamme nauttia peräti yhdestä sivusta, olkaa hyvät. Myös pienempiä viilauksia olen Siivettömät Onlinella tehnyt. Esimerkiksi kaksi valikkokuvaa on vaihdettu ja linkistöön lisätty muutama uusi linkki. Oih, ja melkein unohdin mainita, että Kopioitavaa-osiossa on tarjolla kolme uutta kuvapohjaa, uudet ihmispohjat, sekä yksi uusi pentukuvapohja niille, jotka tykkäävät muokata suden/koiran pentuja. : ) Näin. Myös, jos rullaat etusivua hieman alemmas, voit huomata, että olen lisännyt uuden fanilätkän

9.9.2007
Behold! Pääti laittaa pienen päivityksen pystyyn ennen ruotsin ylioppilaskuunteluja tässä illan mittaan. Mistään suuresta ei ole siis kyse. Lisäsin vain galleriaan kolme kuvaa, ja vaikka sitä ei ehkä heti uskoisikaan, myös Aleksandria - galleria sai täytettä yhden kuvan verran. Tämän muassa korjasin pari virhettä sivuilta ja lisäsin uuden yhteistyöläisen, Whateverin, tuonne romuframeen. Lisää yhteistyöläisiä otetaan yhä. : ) Vaihdoin myös Aleksandrian buttoa, jotta ihmiset klikkaisivat sitä - sillä roolipeli on jälleen auki uusille pelaajille! Hurray! Katsotaan, jos saisin sarjakuvapäivityksen ensiviikonlopuksi. : ) Siihen asti siis.

26.8.2007
Ehdinpäs päivittää hieman isommin ennen kuin kuukausi vaihtui.^^ Kiitos kärsivällisyydestä siis kaikille, mutta koska syyspuolen ylioppilaskirjoitukset lähestyvät, minun täytyy valmistautua niihin, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että olen vähemmin koneella ja piirtopäytäni ääressä. Tästä huolimatta nautimme pitkästä aikaa yhden sivun Katedraalia, joka esittelee tällä kertaa yhden uuden hahmon. Menkääpäs siis kaikki lukemaan! : ) Etusivua alaspäin rullaamalla saatatte myös huomata, että tekaisin tänne yhden uuden linkitysbuton. Myös galleriaan olen saanut kolmen kuvan verran täytettä. Ja koska koulut ovat alkaneet, päivitis kopioitaviin yhden tulostettavan lukujärjestyksen. Toivottavasti siitä on iloa syksyiseen aherrukseen. Haluan kiittää myös tässä kirjoittaessani kaikkia tilaajia, jotka ovat tilanneet minulta piirustuksia kesän ja syksyn aikana! ^^/ Lisää tilauksia otetaan yhä vastaan. 28.7.2007
Onnistuin nyt sitten sössimään päivittäessäni neljän viimekuukauden päivitysmerkinnät hiutsinnevadaan, mutta sille ei taideta enää mahtaa mitään. Menetys ei ollut suuri - varsinkin jos vertaamme siihen, että olen nyt saanut aikaan uuden ulkoasun, jossa vierailee DearS-sarjasta tuttu, suloinen pikku Khi! : ) Ulkoasun kuva löytyy myös galleriasta. Enempää tosin en ehtinyt päivittää, koska ulkoasun vaihdos vei niin kauan, mutta nauttikaatte - Siivettömät Onlinen 100 000 kävijän kunniaksi! Kiitos ihanille, ahkerille kävijöille ja vieraskirjaan kirjoittajille. : D Sivusto jatkakoon taivaltaa.

11.3.2007
Ja näin Siivettömät päivittyvät. Tänään saamme nauttia viimeinkin yhdestä sivusta Katedraalia, jonka lisäksi ripustin galleriaan kaksi kuvaa, samoin tapahtui myös Aleksandria gallerialle, jota päivitin pitkästä aikaa myöskin kahdella kuvalla. Linkit osiossa korjailin myös muutaman linkin ja kopiotaviin saatiin yksi uusi kuvapohja, lisää on myös suunnitteilla. Toivottavasti tästä on populalle hyötyä.

27.2.2007
Sainpas päiviteltyä vielä tämän kuunpuolelle, yay me. : D Tosin sarjakuvaa en tähän päivitykseen saanut mahdutettua, mutta kuvia senkin edestä. Eli siis neljä kuvaa galleriaan. Tämän lisäksi muutamia uusia linkkejä, tsekkailkaas myös ne. Ensikerraksi sitten mahdollisesti enemmän sitä sarjakuvamateriaalia. Myös fanitaideosiota olen rakentanut. Juhlistakaapa muuten kanssani Siivettömät Onlinen neljättä elinvuotta! Sivusto täytti vuosia 14.2.

9.2.2007
Ja seuraava päivitys tuli ainakin melkein ajallaan.^^' Ei ainakaan kuukautta ehtinyt mennä. Elikkä siis, tällä kertaa saamme nauttia yhdestä sivusta Katedraalia, joka etenee suht' hitaasti, mutta varmasti. Kyseisen sivun kaveriksi asettelin viisi kuvaa galleriaan, ja olinpas aikeissa ottaa muutaman poiskin, mutta ainakin toistaiseksi saavat säilyä.

14.1.2007
Koin pitkän ja tuskallisen artblokin, jonka takia en saanut aikaiseksi yhtään julkaisukelpoista materiaalia, joten päivityskatkos tuli vääjäämättä. Nyt olen kuitenkin saanut pilkkeeni takaisin ja taioin kolme kuvaa galleriaan, sekä yhden sivun Katedraalia, baboom! Katsotaan, josko ottaisi muutamia uusia linkkejä listoilleni, mutta sitä odotellessa poistin kaksi linkkiä. Sain myös yhden ihanan fanitaiteen Penelopelta, kiitos hänelle. : )


2006

24.11.2006
Vuotuinen hammasääkärikäynti osoittautui menestykseksi, ja näin ollen saamme juhlavan kuvapäivityksen, joka pitää sisällään viisi kuvaa. Sarjakuvalla ei vielä tällä viikolla saada, mutta mahdollisuus on, että ensiviikolla saadaan. Galleriaan kuitenkin kaksi kuvaa. Tämän lisäksi Aleksandria galleriaan lisäsin kolme kuvaa.

13.11.2006
Tänään pieni päivitys ennen sarjakuvan deadlinea. Pinnistystä se vaati, mutta ehdin tehdä kaiken ennen kuvaamataidon kaksoistunnin loppua. Oujee. | D Mutta siis; yksi sivu Katedraalia. Pääsimme nyt ensimmäisen kappaleen loppuun ja jatkoa seuraa - yhä vain. Seuraavia sivuja odotellessa tarkistakaapa vaikka gallerian neljä uutta kuvaa.

1.11.2006
Dashi päivittää pikaisesti ennen nukkumaan menoa näin keskiviikkoiltana. Elikkas, lumen lisäksi satelee Katedraalin sivuja, joita saatiin tänään peräti kaksi. Myös historiallinen tapahtuma on todistettu, kun Penelope urhoollisesti luovutti minulle ensimmäisen Katedraali fanitaiteen! Kiitos siitä hänelle. Pienempi päivitys - sarjakuva tosin etenee hiukan.

25.10.2006
Vain viisi päivää on ehtinyt vierähtää viimeisestä päivityksestäni, mutta koska materiaalia on tullut, tunsin tarpeelliseksi tökkiä sitä hiukan tännekin. Aloittakaamme mainitsemalla, että Aleksandria - galleria sai 3 uutta kuvaa, jotka käsittelevät tällä kertaa lähinnä omia hahmojani, mutta yksi vieraskin on päässyt mukaan. Myös yksi sivu Katedraalia. Käykääpä lukemassa. Ja pisteenä i:n päälle myös kaksi kuvaa galleriaan. Kas näin.

20.10.2006
Näin, saimme aivan uuden ulkoasun pitkän odottelun jälkeen. Tällä kertaa Kardinaali x Milady aiheisen, kun aihe tuntuu olevan niin lähellä sydäntäni. Galleriasta sen varmaan voinee päätellä. X3 Vieraskirjankin pistin tuohon näkösälle, kun sain sellaista palautetta, että sitä olisi ollut hankala löytää. Tuossa se nyt sitten mollottelee, käykääpä toki kirjoittamassa. Aloitin myös fanitaide - osion uudelleen rakentamista niistä kuvista, jotka käsittelevät sellaisia aiheita, jotka fanitaiteeseen vast' edes kelpuutan. Säännöt löytyvät Infosta.

13.10.2006
Kas näin, juuri ennen sarjakuvan deadlinea sain yhden sivun skannattua. Eli yksi sivu Katedraalia. Tämä on lähinnä vain kansi ensimmäiselle sivulle, mutta toimii samalla henkilöesittelysivuna. Myös muuta kuvapuolta päivittelin hiukan ja galleriaan lisäsinkin yhden kuvan, samoin Aleksandria - galleriaan. Ja koska tunsin sen tarpeellikseksi, päivitin myös Domain- osiosta Info/ukk - osion, jossa voit lukea hyödyllisiä esim. fanitaiteen lähettämisestä. Alan ottaa sitä taas vastaan josko jollain sitä on antaa.^^ Päivitän myös vanhat roolipeleissä saamani (ja vielä tallessa olevat) taiteet tänne mahdollisimman pian. Ai niin, ja päivitin uuden kuvapohjan, korvasin vanhan koira pohjan uudella. : 3 Toivottavasti siitä on teille kävijöille hyötyä.

2.10.2006
Ja näin koeviikon lopuksi päivitänkin hiukan enemmin tätä kuvamateriaalia, sikäli kun näin voi sanoa. Elikkäs, yksi uusi sivu Katedraalia. Toivottavasti homma valottuu hiukan, jos ette vielä ensimmäisen sivun tapahtumia tajunneet.^^ Pyrin saamaan pian taas uutta sivua putkeen, kun on tällainen inspiraatiokin päällä. Ja sen poikimana myös galleriassa kaksi uutta kuvaa, menkääpäs tutkimaan. Aleksandria - galleriaan myös päivitetty kolme kuvaa. Kiitos myös Cherelle kahdesta uudesta butosta, löytyvät päivitysboksin alta.^^ Palatkaamme taas pian asiaan.

25.9.2006
Ehdin päivittämään vielä ennen koeviikon alkua, vaika päivitys ei olekaan juhlallisen suuri. Kuvamateriaalia olen kuitenkin saanut aikaiseksi ja laittelin galleriaan yhden kuvan. Olisihan niitä ollut pari muutakin, mutta skannerilaiskuus on vallannut minut. Suurin uutinen, asiaan palatakseni, on kuitenkin uuden sarjakuvan alkaminen. Eli yksi sivu uutta, toivottavasti pitkä-ikäistä sarjakuvaa, Katedraalia. Sarjakuva jää vielä hiukan hämärän peittoon, mutta toivottavasti sitä saadaan pian lisää.

17.9.2006
Ja hetki jota me melkein kaikki olemme odottaneet; kolme viimeistä TBS-sivua, viimeinkin saatavilla, mikä tarkoittaa sitä, että sarjakuva on viimeinkin saanut päätöksensä. Se on viimeinkin kokonainen.^^ Nauttikaa, jos vain suinkin kykenette. Tämän lisäksi myös kaksi kuvaa galleriaan, nauttikaapa niistäkin.

13.9.2006
Koska TBS:n viimeisiä sivuja en ole vieläkään saanut skannatuksi, jatkan galleriapäivittylinjaa. Elikkäs, tänään ei taaskaan tapahtunut mitään sen kummoisempaa, kuin notta lisäsin kaksi kuvaa galleriaan ja saman verran Aleksandria galleriaan. Myös linkkejä otin tehtäväkseni siistiä ja sain kaikki suurinpiirtein toimimaankin.

28.8.2006
Kaps, en ole taaskaan hetkeen tarttunut tähän päivitykseen oikein kunnolla, kuvia on vain kertynyt, mutta mitään en ole niiden eteen jaksanut tehdä. Nyt sitten päätin laittaa pientä päivitystä pystyyn. Elikkäs, neljä kuvaa galleriaan, vaikka niitä olisi enemmänkin ollut. Otin "parhaat" päältä, kun olen tällä koneella vain käymässä. Ja Aleksandria galleriaan yksi kuva. Olkaapa hyvät.

20.7.2006
Noh, eipä tullut taas päiviteltyä suuremmin. Sen verran kuitenkin, että korjasin kaikki linkit ja lisäsin samantien pari uutta. Myös Galleriaan lisäsin kolme uutta kuvaa, muutama uusi ja muutama vanha, myös korvattuja kuvia joitakin, sillä kävin melko tarkkaan nykyisen tilanteen läpi ennen täydentämistä. Myös uusia buttoja saattavat tarkkasilmäiset erottaa etusivulta. Niitä saa vapaasti käytellä linkityksen yhteydessä. Myös muutania fanilätkiä lisätty.

10.7.2006
Tänään saatte hiukan enemmän kuvamateriaalia minun suunnaltani, kun viimeinkin vaivauduin skannailemaan vanhoja ja uusia kuvia tämän vuoden puolelta. Elikkäs, ensinnäkin saamme katsella kolmea uutta kuvaa sekä Aleksandria - että tavallisessa galleriassa. Yksi kuvista on fanfictionini kansi, ja jos rupeamme ficeista puhumaan, on minun pakko mainita, että aloitin uuden ficin osoitteessa fanfiction.net/~dashi, jonne pääset klikkaamalla. Toivoisin kommentteja ja lukijoita. Aiheena on tällä kertaa Dragonball Z, johon liittyy myös uusi kuollut sarjakuva pätkä, lukekaapa.

5.7.2006
Noh, tänään en ihmeempiä taaskaan saanut aikaan varsinaisen sarjakuvan puolella, mutta kuolleista sarjakuvista saatatte löytää viisi sivua uutta sarjakuvaa. Antakaa vieraskirjassa mieluusti kommenttia ja kysymyksiä kyseisen osalta, vastailen mielelläni.^^ Jos yleisöä kiinnostaa, saatan vielä tehdä lisää sivuja muutaman. Oh, ja domainini maksu on uusittu, joten Siivettömät tulevat elämään vielä vahvasti vielä pitkän tovin.

7.6.2006
Kesäloma on lähtenyt vallan mallikkaasti käyntiin kuvataiteellisilta osingoiltaan ja Dashi on saanut aikaan pienen päivityksen näin äkkiseltään. Mitään kummallista ei siis ole tapahtunut, Aleksandria-galleriaan vain kolme kuvaa ja melkeinpä ihan uunituoretta sellaista. Lähinnä Paintilla tällä kertaa. Kokeilkaas muuten edelleen uutta roolipelintapaistani Baker Street rp:tä.

2.6.2006
Se on kulkaas kesäloman paikka nyttemmin - elämä risaseks', dudes! Tänään tuli sen kunniaksi hiukan päiviteltyäkin, vaikka ei järin ruhtinaallisesti. Olen tehnyt paljon, mutta skannannut niin vähän. Galleriassa kuitenkin neljä uutta kuvaa sekä yksi kuva Aleksandria-galleriaan. Siinäpä tuo taisi ollakin. Yritän saada jotain muutakin välillä päivitettyä seuraavaksi kerraksi. Kokeilkaas muuten uutta roolipelintapaistani Baker Street rp:tä.

26.5.2006
Jahans, se on Dashi takaisin Ranskan maalta ja kotiutunut viimeisen viikon aikana aika mukavasti. Sen kunniaksi galleriasta löytyy jälleen kaksi uutta kuvaa. Kummempaa päivittelyä ei sitten tapahtunutkaan vieraskirjailun myötä. Vain Aleksandria-galleriaan yksi kuva, joka sekin on kyllä character sheet, mutta oli pakko laittaa.

5.5.2006
Ensiviikosta se onkin sitten semmoinen juttu, että lähden viikoksi "vaihtoon" Ranskan maalle, joten en vastaile silloin vieraskirjaan. Jätän sen kuitenkin auki - vastailen siihen sitten tultuani tuossa 18. päivän kieppeillä(kö se oli?). Tänään päätin kuitenkin vielä pistää päivttelyiksi. Galleriaan jälleen kaksi kuvaa; en päättänytkään nimittäin ottaa niitä vanhoja pois, jotka viimeksi laitoin, vaikka se kävi kieltämättä mielessä. Siirsin ne vain aikalaistensa joukkoon ja jatkoin kahdella uudemmalla.Myös Aleksandria-galleriaan yksi uusi kuva.

2.5.2006
Kaksi uutta ja kaksi vanhaa kuvaa galleriaan. En ollut ihan varma, pitäisikö noita vanhoja enää sivuille laittaa, mutta laitoin kuitenkin. Käykää ja katsokaa - palan painikkeeksi kaksi tuoreempaa kuvaa siellä myöskin.^^ Myös Aleksandria - galleriaan yksi uusi kuva, valveuduin viimeinkin hiukan skannailemaan. Vieraskirjakin yhä toiminnassa.

28.4.2006
Vieraskirja teki kambäkin, sille vaan kirjoittelemaan. Löytyy tykyisillään Notes - otsikon alta. Katsotaan, miten jaksan opusta pitää. Myös galleriaan liitin kolme uutta kuvaa, toivottavasti pidätte.^^ Deviantartissani saa käydä, samoin fanfiction.netissäni: ~dashi, olkaa hyvät. Kommentillakin saa heittää. Ja mit' sarjakuviin tulee, siivoilin hiukan kuolleita sarjakuvia uusia sarjoja varten ja TBS - osion tekstiä viilailin. Aleksandrian galleriasta poistettu yksi kuva. Myös Mää ite - osioon lisäilty muutama vakkarilinkki.

28.3.2006
Galleriaan kolme uutta kuvaa. Minusta tuntuu, että siellä pitäisi hiukan siivoilla pois noita vanhempia töitä, joita sinne on jäänyt, jotta tilaa olisi uudemmalle tavaralle, jota olen värkkäillyt. Myös linkki DA:han gallerioiden valikossa. En tiedä, pitäisikö siitä ilmoittaa, mutta ilmoitan kuitenkin.^^

26.3.2006
Jokainen varmastikin huomaa mikä on jälleen muuttunut ja ehkäpä joku jopa tunnistaa ulkoasussa esiintyvän hahmonkin. Kyseessähän on Dr. Moriarty Sherlock Houndista.^^ Piirsin hänestä muutamankin kuvan tätä ulkoasua varten. Tosin en ole vilä ehtinyt laittaa kaikkia osioita valmiinki, joten joitakin osioita vielä uupuu, karsin niitä myös pikkuisen, jotta ylläpito olisi helpompaa.

1.3.2006
Oli kuulkaas todella kiven alla, että sain tällä kertaa päivitetyksi, joten olkaamme onnellisia.^^ Jouduin nimittäin etsimään käyttövalmista skanneria (joka sittemmin naapurista löytyi) melkolailla, koska kirjaston skanneri on ollut epäkunnossa jo pidemmän tovin. Elikkäs, nyttemmin vain skannattua kaksi uutta TBS-sivua, juhlikaamme! \o/ Nytpä siis sarttasi TBS:n uusin ja samalla viimeinen kappale. Sarjakuvaa on jäljellä enää vain kolme sivua. Odottakaamme jatkoa jännityksellä, sillä kohta se on viimeinkin ohi. Lisäsin myös NKN-gallerian tilalle Aleksandria gallerian, jossa Aleksandria-roolipeliin liittyviä piirroksia. Kipin kapin katselemaan.

10.1.2006.
Tänään en päivitellyt mitään ihmeellistä.^^ TBS:sää aloittelin jälleen pitkästä aikaa yhden sivun verran tuossa viikonloppua ja sivu odottelee valmistumistaan. Sitä odotellessä laittelin kolme uutta sarjakuvasivua Ekstraasiin. Kipin kapin katselemaan.^.~ Toivon, että niistä on apua. Kehottaisin teitä myös äänestämään teitä kovasti pyytäisin, sillä saisin siitä varmasti innoitusta uuden TBS-sivun valmistamiseen.^^


2005

19.12.2005.
No johan nyt kun ei ole tullut päiviteltyä tässä hetkeen, kun olen vallan kouluun ja roolipeleihin keskittynyt tässä uuden ulkoasun väsäämisen ohella, kuten tuolla ilmoituksessakin lukee.^^ Se tosin ei tule varmaankaan jouluksi valmiiksi, mutta sitten ennen uutta vuotta mahdollisesti. Ja jos nyt en ennen sitä päivittele, niin "Mahtavaa joulua kaikille Siivettömät Onlinen kävijöille!", olette rakkaita.^^ Mutta siis, tänään päivittelin hiukan niukemman puoleisesti. Sarjakuvaakin on valmistunut, mutten ole saanut sitä vielä skannattua ja uusin sivu odottaa tussaustaan tässä juuri. Tänään kuitenkin neljä kuvatusta päivitin ja kopioitavista löytyy nyt kaksi uutta kuvapohjaa. Toivon, että niistä on apua. Kehottaisin teitä myös äänestämään teitä kovasti pyytäisin, sillä saisin siitä varmasti innoitusta uuden TBS-sivun valmistamiseen.^^

10.11.2005.
Ohops, jokos me elämmekin marraskuuta? Se tietääkin sitten Dashin syntymäpäiviä muuten juu.^^ 30.11. se ylläpito taas vanhenee täälläkin. Mutta sitä ennen höpiskäämme hiukan päivityksiä. Tänään siis Kopiotavaa-osioo lisätty kuvapohja leijonan pennusta. Menkääpäs kaikki siis äkkiä katsomaan ja muokkailemaan moista.^^ Ja jos olette oikein tarkkoja, niin saatatte löytää täältä etusivulta roolipelilinkkejä, joissa hyödyntää moista kuvapohjaa. (Vinkki, rullaa alaspäin!) Myös NKN - galleriaan kaksi kuvaa. Lahjoituksia Mullalta kaksin kappalein. Multa, olet rakas!

31.10.2005.
Hiphei ja hellät tunteet, Dashi päättikin tehdä tänään ihan sarjakuvapäivityksen ja päivittelikin yhden sivun TBS:ää sekä kolme sivua KKP:tä. KKP:n, elikkäs Keisarin Kaksi Puolta - sarjakuvan olen harkinnut sijoittavani aktiivisiin sarjakuviin, koska olen piirrellyt sitä niin innolla tässä jo hetken aikaa, mutten ole vielä uskaltautunut. Se löytyy siis tällä hetkellä Ekstraasista.

25.10.2005.
Kattos, määhän vallan innostuin tätä sivustoa nyttemmin tökkimään ja arvatkaatte, laitoinpa viimeinkin tuon sivun TBS:ää, kiitoksia kärsivällisyydestänne jälleen.^^ Lukemaan siis joutuin, sillä tätä "herkkua" saadaan enää vain kuuden sivun verran - sarjakuva kun alkaa pikkuhiljaa olla lopuillansa. Heijjah, ja ennen kuin unohdan juoskaa äkkiä Ekstraasiin, sillä päivin sen pohjille uusia sarjakuvasivuja.

21.10.2005.
Vihdoinkin Dashi sai kerättyä takapuolensa koneelle ja päivittikin varsin mukavaisesti tänään. Ensinnäkin, menkääpä katsomaan Kuvatuksien kuusi uutta kuvaa, Lepakko x Vincent raapustuksia siellä ynnä muuta roskaa.^^ Ja sitten Dashi päätti kehitellä jotakin uuta ja teki kokeilun, josko ihmiset innostuisivat hänen kirjoittamastaan jatkotarinasta. Niinpä sitä sitten ilmestyi ensimmäisen luvun verran tuonne Sepustuksiin, menkääpä katsomaan, lukemaan ja tuomaroimaan. Päivitin myös L.I.T.Y:n viimeisen hahmoesittelyn ja pääsemme viimeinkin aloittamaan. Dashi lupaa taikoa jonkinlaisen sivun piakkoin.^^ Kiitos myös erittäin kauniista TBS-fanartista Sora-siulle!

7.10.2005.
Heissun taasen! ^_^/ Mää pääsisin ihan koneelle asti, jotta sain päivitetyksi ja tänään teinkin sitä mahdollisimman runsain mitoin. Katsokaatte, tiedät-kyllä-mikä on vaihtunut! Tällä kertaa saamme ihastella roolihahmoani Yaroa ja hänen unikaveriaan Herra Humusta. Jei. Myös Kuvatuksiin lisätty kaksi kuvaa, sekä yksi TBS-fanitaide Ninnulilta vastaanotettu, kiitos aivan tuhottoman paljon siitä, Ninnuseni.^^ L.I.T.Y:hyn yksi uusi esittelykuva myöskin. TBS:ssästä sen verran, että sitä olen valmistellut kotona kolmen uuden sivun verran, ja ne odottavat vesivärikäsittelyä. Pian sitä saadaan taas, dudes.

17.9.2005.
Hellurei ja hellät tunteet!^_^ Eilen tuli taloon PC, voitteko uskoa? Katsotaan, jos siihen vielä netin saisi, niin tanssisin sitten dashitanssiani salaattikulhon ympärillä pitkin päivää. Vielä kuitenkin kirjastosta käsin kirjoitan ja päivitän. Tänään päivitin L.I.T.Y-impron viimeisen hahmon! Pääsemme aloittamaan senkin.^_^ Ja sitten lykkäsin kuvatuksiin yhden kuvan. Katsokaatte.

5.9.2005.
Suokaa Dashi tädille anteeksi tämän pitkä ja tuskainen päivitystauko, joka on tapahtunut koulusyistä.^^ Lukion aluettua kun en ole ehtinyt päivitellä kovinkaan reippaasti, mutta kun kotiin tulee syyskuunlopulla oikea PC voi olla mahdollista, että päivitystahti reipastuu.^^ Nyt kuitenkin alkaamme juhlia, Dashi päivitti tänään jopa kolme sivua TBS:sää, josta vielä kymmenisen sivun verran jännitystä luvassa!^_^ Lukemaan, olkaa hyvä! Käykäähän myös Dashin DaviantArtissa, sieltä löydätte hänen nettipäiväkirjansa. BB-impron vuoro on nyt Kuniolla.

16.8.2005.
TAG on tällä hetkellä poissa käytöstä tilapäisesti, joten älkää panikoiko, Dashi yrittää etsiä uutta vaihtoehtoa ja turvautunee suuren hädän tullen foorumiin.^^ Tänään ei ihmeempiä päivityksiä muutamia linkkejä tosin lisäsin.^.~ Myös yksi L.I.T.Y:n henkilöesittely uupuu, sen voi lähettää osoitteeseen metallielain@luukku.com.

5.8.2005.
Se alkaa kuulkaas syksy koputtelemaan jo Siivettömienkin ovelle ja se tarkoittaa sitä, että Dashilla alkaa pian lukio, joka taasen terkoittaa sitä, että hänellä on entistä vähemmän aikaa netin seilaamiselleen ja hän on tullut siihen tulokseen , että vieraskirja tullaan mahdollisesti vaihtamaan TAG-boardiin, sillä Dashilla ei ole enää kamalasti aikaa vastailla vieraskirjaan johtuen hänen roolipelistään Kliseestä. Mutta siis, iloisempiakin uutisia oli, sillä Dashi päivitti taidegalleriaansa hiukan, sinne siis!^_^

22.7.2005.
Ja näin, viimeinkin Dashilla on teille ilouutisia kerrottavanaan!^_^ Tänään hää ei tosin mitään ihmeempiä tehnyt, mutta kyllä, kyllä vaan tänään saamme nauttia KAHDESTA uudesta TBS-sivusta, ja lisää on tulossa.^^

11.7.2005.
Huomenta taasen teille Siivettömien nälkäisille.^^ Dashi lomaillut oikein antaumuksella tässä, eikä ole hetkeen availlut Filemanageriaan taikka vieraskirjaansa, mutta nyt otin asiakseni päivitellä hiukan ja päivitinkin Ekstraasiin yhden sivun sekalaista sarjakuvaa ja myös taiteellisuuksista saamme nauttia kahden kuvatuksen verran. Myös Linkkilaaria päivitelty yleisön pyynnöstä.^^ Näin tällä kertaa. Vieraskirjaan alan vastailla huomenna taikka tänään hiukan enemmän. Katsotaan, miten aika riittää.

29.6.2005.
Heissun teille, Dashi on viimeinkin palannut juhannusreissultaan ja toi teille taidepainotteista tuliaista ruotsinlaivalta.^^ Elikkäs, kuvatuksia lähinnä päivitin ja sinne yksi hyvin kyseenalainen kuva ja NKN-galleriaan kaksi kuvaa, tällä kertaa en sitten tuon lisäksi tenyt muuta kuin muutamia pieniä korjauksia sinne sun tänne, mutta seuraavalla kerralla taas lisää.^^

20.6.2005.
Heish, tänään juhlikaamme: Dashi sai aikaiseksi sivun TBS:ssää. Tämän jälkeen alkavatkin sitten sellaiset vaiheet, joista itse olen innostunut sarjakuvan tiimoilla.=^^= Mutta kaikki aikanaan.^.~ Älkäämme paljasto liikaa. Myös I-huumoriaihenen kuva Kuvatuksiin, olkaatte hyvät. Myös yksi L.I.T.Y:n henkilöesittely uupuu. BB-impron vuoro on nyt Kuniolla. Myös äänestämään teitä kovasti pyytäisin, sillä saisin siitä varmasti innoitusta uuden TBS-sivun valmistamiseen.^^

14.6.2005.
Hurr, suokaa anteeksi tuo vieraskirjaan vastaamattomuuteni, mutta lupaan hoitaa moisen pois alta vielä ennen kuin lähdemme Helsinkiin tuossa ensiviikolla.^^ Mutta, tänään saamme mussutella yllätyksellä, nimittäin olemme saaneet uuden jakson I-huumoria, uskokaa tai älkää!^^ Myös TBS-fanartkuvia tullut Barguestilta, kiitos suuresti hänelle.

7.6.2005.
Anteeksi tämä pitkä päivitystaukoni, mutta sille on syynsä, sillä olen valmistellut uutta roolipeliä salakavalasti tuossa kahden männäviikon aikana, enkä ole ehtinyt vastata vieraskirjaan taikka päivittää, mutta luulen, että uusi ulkoasu korvaa hiukan menetystä.^.~ Tässä ulkoasussa meillä onkin jälleen TBS:n kai, jokka massutella. Hei hei! Myös yksi sivu Armoa Esktraasiin, sitä kun joku vieraskirjassa taisi kaipailla.^^ FanArt-kuvat ja Lahjat päivitän vasta ensikerralla.

26.5.2005.
Jymy-yllätys teille kaikille! Siivettömien vieraskirja on vaihtunut vieraskirjaan, joka ei mene tukkoon ja pääsen vastailemaan siihen useammin, koska se on kiinteästi täällä minun palvelimellani.^^ Eli kaikki kirjoittelemaan! Annan tässä myös vanhan vieraskirjan osoitteen, sillä aion vastata myös vanhat viestit läpi, mutta kirjoittakaa pelkästään tuohon uuteen, kiitos.^^ Vanha vieraskirja löytyy tekstiä klikkaamalla. BB-impron vuoro yhä Thunderilla.

23.5.2005.
Freebok ei ottanut toimiaakseen lauantaina, enkä saanut vastattua viesteihin, kuten en nytkään. Hurr, pitänee ottaa ja hankkia tässä kohtapuoliin palvelimesta riippumaton kirja, niin saan vastattua useammin.^^ Mutta tänään siis kaksi sivua sarjakuvaa Ekstraasiin, katsokaa, jos kehtaatte.^.~

11.5.2005
No niin, vihdoinkin, vihdoinkin sain Siivettömille sen pitkään lupailemani uuden sivun TBS:sää, herkutelkaatte, vaikkei sivun jälki olekaan erityisen hyvää.^^' Toivottavasti se kuitenkin kelpaa. Myös L.I.T.Y:n esittelyjä tullut yksi lisää. Myös muuta pientä viilausta ympäriinsä.

7.5.2005
Tänään saimmekin sitten jo ihan uuden osion tänne Siivettömille, joka löytyy Romukopasta, ja se on - kyllä vain - kopioitavaa ja adoptoitavaa tavaraa käsittävä osio.^^ Sinne siis. Laitoin sinne yhden adoptoitavan ja muutaman tekemäni kuvapohjan teitä varten. Myös L.I.T.Y:n Henkilöesittelyjä päivitetty.Ja BB impron päivitin ja vuoro on nyt Thunderilla. Muistakaa myös edelleen äänestää Siivettömiä top-100 listalle niin saatan saada uutta motivaatiota päivittelyyn ja piirtämiseen.^^

3.5.2005
Harr, anteeksi pitkä päivitystaukoni tässä kuunvaihteessa, mutten sanaut millään koulua antamaan periksi päivittelylle, mutta nyt kun kuvaamataidon kirjallinen on tehty, pääsin viimeinkin.^^ Elikkäs, yksi uusi kuvatus Kuvatuksiin tietenkin ja sinne myös aivan uusi alaosio, joka käsittelee Dashin MM-"cosplay"-kuvia. Sinne siis vaan kaikki kauhistelemaan. Myös L.I.T.Y:hyn uusi hahmo. Kiitos myös ihanasta uudesta lahjasta Wolffille, sekä TBS fanitaiteesta Kuniolle!^^ Seuraavaksi taas TBS:ssää, kun saan sivun viimeinkin valmiiksi. Ja myös impron päivitin ja vuoro on nyt Ninnulilla

22.4.2005
Lookie!^^ Yllätys teille rakkaat kävijät! Uusi ulkoasu ihan ilman varoitusta. Tein sitä tässä koko viikon ja siksi en ole päässyt vastailemaan vieraskirjaan sitten 14. päivän, mutta vieraskirjaan palajan taas maanataina kun pääsen uudemman kerran nettiin.^.~ Nauttikaatte siis uudesta ulkosusta, jossa pitäisi olla suuri idolini Marilyn Manson ja tuo mytty hänen polvellaan olen minä.^^ Käykäähän muuten Dashin Livejornalissa.

14.4.2005
Heish, taasen rakkaat kaikenkarvaiset ystävät.=^^= Tänään sain repäistyä aikaan ihan päivittämiseen, ja päivitinkin yhden sivun Ihmiperhettä ja muutaman uuden linkin. Rullaahan myös hiukan alaspäin tätä sivua, niin näet Mullan yksinoikeudella Dashille vääntämän Keijo faninapukan, kiitos hänelle vaivannäöstä!^^

8.4.2005
Jei, tänään onkin sitten aivan erityinen päivitys, sillä aloitin jokin päivä sitten tekemään uutta sarjakuvaa TBS:n rinnalla, sillä olen rustannut kyseistä jo kahtena viikkona niin monta sivua, että ajattelin kokeilla jotakin uutta. Elikkäs, Ihmeperhe Doujinshi - kyllä, kuulit oikein^^ - löytyy nyt Tuotoksista.^^ Käyhän katsomassa. Vieraskirjaan en ole päässyt nyt kahteen päivään vastailemaan, isllä Freebok ei ole laskenut minua sisään, mutta huomenna taas uusi yritys.^^ Impro päivitetty, ja siellä vuoro siirtyy Aakkoselle.

6.4.2005
Nyt sitten sain aikaan huonon sivullisen TBS:ssää, joten kaikki vain katselemaan, vaikkei sivu niin hyvä olekaan.^^ Minulla on myös kyseistä kaksi sivua kypsymässä tällä hetkellä, toista en ole vielä tussannut tosin, eikä toinen ole vielä väreissään. Tällä viikolla varmaankin valmistuvat.^^ Myös linkistöä päivitetty.

5.4.2005
Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii.^^ Täällä sitä taas ollaan, valmiina toimintaan. Tämään tosin ei ollut minulla paljoa päivittämistä. Tai ei ainakaan pitänyt olla, ennen kuin vahingossa poistin taidegalleriani täältä. Tulipahan sekin tyhjennettyä.^^' Elikkä Kuvatukset tyhjennetty; Lisäsin sinne muutaman uuden kuvan ja laitoin muutaman vanhoista kuvistani sinne. TBS-gelleria vielä kortilla. Sitä sen saanut vielä koodatuksi. Huomenna sitten TBS:ssää.

31.3.2005
Jei, Dashi pääsi koneelle Teneriffalla!^^ Hotellin respassa kun oli moinen, ja istahdimpa tähän sitten kahdeksikymmeneksi minuutiksi kahdella eurolla. Ei minulla oikeastaan ole mitään päivitettävää ole, mutta ajattelin ilmoittaa, että loman jälkeen on tulossa ainakin kaksi TBS sivua, kolmaskin on jo aluillansa.^^ Dashi on myös päättänyt piirtää muutaman vanhan TBS sivun uudelleen. Myös uusi ulkoasuidea iski, joten uusi ulkoasu saattaa tulla ensikuussa. Myös impro on päivitetty ja vuoro siirtynyt Kuniolle.

19.3.2005
Jap, jap. Tänään ei mitään ihmeellistä taaskaan, päivitin lahjoihin tuotoksia Mullalta ja Juskulta, suurkiitos heille ihanista yllätyksistä ja tuonne tienviittaan laitoin myös Siivettömien kaksivuotislapukan, joka tosin on hiukan myöhässä, mutta siellä kuitenkin.^^

17.3.2005
Dashi sairastui tuossa ikävään flunssaan ja joutui olemaan päivän poissa koulusta, ja kun läksyjäkään ei tehtävänä ollut päätti hän tehdä teille jälleen uuden sivun TBS:ssää, juhlikaamme siis.^^ Enempää en sitten tänään, mutta toivottavasti pidätte sivusta huonosta skannauksesta huolimatta. Olen ihan aktivisoitunut tuon sarjakuvan kanssa.^.~

15.3.2005
Jap, jap.^^ Tänään pääsin koneelle ensimmäistä kertaa sitten viikonlopun ja viimeviikon koevilinän, mutta luulen, että tällä viikolla tuo jo helpottanee.^^ Elikkäs, tänään saamme yhden sivun TBS:ssää, joka kannattaa lukea huolella läpi, jotta pysytte kärryillä seuraavalle sivulla asti, jonka ajattelin tehdä mahdollisimman pian, sillä olen viimeinkin päässyt sarjakuvassa kohtaan, jota olen odotellut jo pitkään.^^ Myös yksi TBS kuva kuvatuksiin.^^

3.3.2005
Jahas, nyt tulikin sitten Siivettömät Onlinelle isompi päivitys, joka sisältää kaksi omille roolihahmoilleni omistamaa osiota.^^ Toivottavasti piditte uudenlaisesta "tienviittamaisesta" sisääntulosivusta, ja löysitte tänne asti.^^ Siivettömien ulkoasun vauhto on vielä hiukan kesken, joten alkää ihmetelkö, jos muutamissa osiossa on vielä erivärinen tausta.^^ Kiitos kärsivällisyydestänne ulkoasun suhteen.

11.2.2005
Tänään sain Siivettömiäni auki sen verran, että päivin juhlallisesti yhden sivun TBS:ssää!^^ Whii, juhlikaamme. Sivu on siänänsä melko suttuinen ja huono, mutta onnistuin sen tekstien kanssa viimeinkin joten kuten. Elikkäs lukemaan vaan. Rullaahan myös sivua alas päin, niin löydät TBS gallupin johon haluaisin vastauksia ihan vain uteliaisuuttani.^^ Sain myös nauttia lahjoista Ninnulin puolelta, joten kiitoksia hänelle. Myös impro on päivitetty ja vuoro siirtynyt Kuniolle.

8.2.2005
Jeih, viimeinkin päätin istua päivittämään ja teinkin sen nyt oikein kunnolla.^^ *Heittelee serpentiiniä ja pullanmuruja* Elikkäs, ensinnäkin Siivettömät Online sai uuden yhtiestyökumppanin, Hullujenhuone.comin, kiitoksia Mussulle hänen yhtiestyöhalauisuudestaan.^.~ Ja sitten purin viimeinkin saamani ihanaiset lahjukser Aakkoselta, Mullalta, Lilliltä ja Ninkuchulta, kiitoksia teille suunnattomasti jaksamisestanne ja upeista töistänne! Otan myös mielelläni vastaan vähäistä TBS-FanArt kuvastoa, josta olemme saaneet nauttia vielä kovin vähän. Ja TBS:stä puheen ollen, aloittelinkin viikonloppuna uutta sivua, joten katsotaan, josko tällä viikolla uutta sivua pukkaisi.^.~ Avasin tänään myös uuden osion pienille sarjakuville nimeltä Ekstraasi ja laitoin galleriaan kaksi uutta kuvatusta, sekä tein pikku viilausta hiukan sinne tänne.^^

28.1.2005
Tänään en saanut mitään kamalan isoa aikaan, mutta kaksi kuvaa päivitin tuonne Kuvatuksiin. Käykäähän siis katselemassa.^^ Seuraavaksi saamme varmaankin nauttia I-huurmoria ja viimeinkin vieraskirja vastuaksia, sillä kirjanen kun on ollut hiukan liian kauan vastaamatta.^^

8.1.2005
Tänään jatkamme juhlimista, sillä joulupyhien ikävän lopetuksen keventämiseksi tarjoan teille kävijöille yhden uuden sivun TBS:ssää!^^ *Serpentiiniä ja laskiaspullia* Muuta ihmeellistä en sitten aikaan saanutkaan, paitsi, notta Kuvatuksiin ilmaantui tänään kolme piirrosta. Romukopan Rooleista löytyy myös aika kasa uutta Monra FanArttia, kiitos kaikille ihanille piirustelijoille! Käykäähän katsomassa.^^

3.1.2005
Tervetuloa Siivettömät Onlinen vuoteen 2005.^^ Vuoden vaihteen kunniaksi päätin tehdä teille ihan uuden ulkoasun, jossa komeilevat TSH elokuvien ja kirjojen Sauron, Agmarin Noitakuningas sekä Sauronin Suu.^^ Toivottavasti nautitte uudesta ulkoasusta, sillä muuta en päivittänyt tänään, mutta aloittelin uutta TBS-sivua kotosalla.


2004

31.12.2004
Enpä saanut taaskaan kovinkaan isoa päivitystä aikaiseksi, mutta kolme FanArt-kuvaa Monrasta sain päivitettyä tuonne Romukoppaan.^^ Myös uuden roolipelin olen avannut, kun PK:n foorumi potkaisi tyhjää jo kolmannen kerran. Tervetuloa pelaamaan!^^

8.12.2004
Jaahas, tänään sainkin sitten hiukan enemmän aikaa, kun maltoin mieleni ja rauhoituin tekemään.^^ Lisäsin yhden sutun tuonne Kuvatuksiin ja viilailin linkistöä sekä tein muuta pientä pilkun viilausta. Vieraskirjaankin yritin vastailla, kun minulla on niin paljon vastaamattomia, mutta lauantaina saan sille sitten enemmän aikaa.^^ Noh, mutta juhlikaamme, sain nimittäin viimein ensimmäisen Inside-huumoripätkän tuonne romukoppaan. Käykääpä lukemassa.^^

29.11.2004
Huh, taas minä vedin lonkkaa tuolla roolipelien puolella hiukan liian kauan, joten suokaatte minulle anteeksi.^^' Tänään kuitenkin sain jälleen voimaa päivittää, mutten vielä saanut tänne ihan kaikkea, mitä halusin, mutta kuitenkin yhden kuvan Kuvatuksiin, sekä kolme FanArt-taideteosta Monrasta rooleihin.^^ Pian tulossa taas lisää TBS:ssää!^^

22.10.2004
Tänään saimmekin sitten aihetta juhlaan, sillä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin sain uutta TBS-sivua yhden kappaleen ilmoille, joten menkääpäs ihmiset lukemaan.^^ Olen myös päättänyt, että aloittelen pian uutta sarjakuvaa, mutta katsotaan nyt, millaista. Olen kuitenkin pohtinut, että kyseisestä sattaisi tulla musta valkoinen.^^ Tänään en ehtinyt vastailla vieraksirjaan, sillä Freebok tökki pahasti, joten toivotaan, että tiistaina saisin jotakin aikaan.^^ Päivitin myös Deviant Artin tiliäni.

11.10.2004
No, nyt olen tainnut saada päivittelyyn uudenlaista potkua.^^ Elikkäs, tänään saimme yhden työn galleriaan, joka lienee jo vanha tuttu, sillä se on tuo kuva tuosta ulkoasusta, jonka olen siihen piirtänyt.^^ Tietokoneella sen väritin. Paintilla.^^' Edistyksellisimpiä ohjelmia kun minulla ei ole. Sitten päiuvitin myös linkistöä, jonne tuli uusi alakategoria. Sain myös BB-improa hiukan avattua, sillä sain sinne jo kaksi henkiöesittelyä uusilta osanottajilta. Vielä on kolme paikka vapaana, liittykää ihmeessä!^^ Muuta en sitten oikein tainnut tehdäkään. Hyih, saamaton minä. Uutta awardia tässä varmaan joskus vielä aloittelen, mutt katsellaan. Myös uutta materiaalia tarinapuolelle varmaankin vielä tällä viikolla.


9.10.2004
Nyt tanssikaamme!^^ Dashi sai viimeinkin aikaiseksi uuden ulkoasun Siivettömät Onlinelle! Tähän toki liittyy huonojakin puolia, sillä kuten huomaamme, oli minun pakko lopettaa anime/mangaa käsittelevät osiot kokonaan, sillä viimekerrallahan hakkeri tuhosi niistä duuren osan ja Siivettömät Onlinen pääaiheet ovat nykyisin Dashin oma taide, improsarjakuvat, sekä sarjakuvat, toki kiuitenkin myös joitakin vanhoja suosikkiosiota on säästetty, kuten esim. Panskun Palsta. Eli lähtelkääpä Painajaiselle taas kysymyksiä, mutta osoitteeseen metallielain@luukku.com, sillä hakkeri kun tuhosi minun sähköpostitilini kokonaan.^^' Tänään tuli myös siis kaksi improsarjakuvaa Siivettömille, joista toinen on täynnä, mutta toiseen voi liittyä.^^ Se on Beyblade-aiheinen, joten kaikki aiheesta kiinnostuneet vain kirjoittelemaan vieraksirjan puolelle.^^

5.10.2004

No johan nyt kun minulla tästä päivityksen teosta ei millään tahtoisi tulla mitään, mutta viimeinkin pääsin koneen ääreen ihan päivitelläkseni ja uskokaa tai älkää, niin viimeinkin sain ethtyä kauan kysellyn Se Tyyppi-osion!^^ Eli, jos sivujen pitäjä Dashin taustat kiehtovat, käykää toki katselemassa, kyseisessä osiossa on myös kuvia minun huoneestani.^^ Tokihan päivittelymme ei jäänyt tähän, sillä galleriassa on myös kaksi uutta kuvaa. Toivottavasti pidätte niistä. Ensi päivitykseen yritän saada ahdettua uusimman TBS-sivun, kun sellaisenkin olen pkaertanut. Muistakaa myös äänestää Siivettömiä top-100 listalle niin saatan saada uutta motivaatiota päivittelyyn.^^

17.9.2004
Huh, viimoisesta päivityksestähän pääsi tosiaan kulumaan pienoinen tovi, mutta tämä aika taisi ollakin sen arvoista sillä arvatkaapas, otin viimeinkin itseäni niskasta kiinni ja skannasin kaikki TBS:n vanhat sivut!^^ Nyt voitte sitten rauhassa lueksia vaikka kokosarjakuvan läpi siinä muodossa, kuin missä se oli ennen hakkerointia ja sain mukaan mahdutettua jopa yhden uuden sivun.^^ Näin. Sain myös kasallisen FanArt-kuvia Monrasta, ja nämä kuvat löytyvät Roolihahmot-osiosta. Kiitos suuresti kaikille piirtäneille!^^ Sain myös Mullalta kaksi aivan ihanaa Mjas-aiheista lahjaa. Käykäähän katselemassa. Liittykääpä vielä Siivettömät Onlinen uuteen roolipeliin, jonka painike löytyy tästä tekstin alta ja äänestäkää Siivettömiä top-100 listalle niin saatan saada uutta motivaatiota päivittelyyn.^^

4.9.2004
No niin, täällä taas vetreänä ja hyvin levänneenä alkavaan viikonloppuun ja päätimpä taas palailla päivittelemään, mutten tosin saanut kovinkaan plajoa aikaan.^^' TBS:n yhden sivun skannasin lisää ja korjasin virheen sen lukusysteemistä, ja laitoin Galleriaan jälleen yhden kuvan.^^ Ensikerralla puran sitten FanArtteja, joita te olette minulle lähetelleet ja joista olen teille hirmuisen kiitollinen!

28.8.2004
Tänään en saanut niinkään Siivettömät Onlinen kanssa mitään erityistä aikaiseksi, sillä vietin koko päivän pakerrellen uutta roolipelisivustoani, jonka sain jopa valmiiksi!^^ Elikkä rynnätkääpä kaikki Painajainen ennen Joulua-elokuvaan pohjautuvaan roolipeliin nimeltä Pumpkin King, klikkaamalla päivityksen alla olevaa painiketta.^^

23.8.2004
Tänään vietin melkoisen rupeaman tietokoneen äärellä ja sain skannatuksi Chikaran, sekä TBS:n sivut 5 ja 6. Yritän sueraavan kahden viikon aikana saada skannattua sivuja niin paljon kuin mahdollista ja vieraskirjaankin vastailin, tosin minulla on hirvittävät rästit siellä suunnassa, kun miltei sata vastaamatonta oli.^^' Lupaan korjata asian. Noh, mutta sitten vielä Roolihahmot-osioon päivitin kuvan Ellenor Shark Ladysta. Sama kuva löytyy myös Galleriasta.^^

20.8.2004
Kas viimeinkin Siivettömät Online on todellakin jälleen auki ja mikä parhainta sirtynyt viimein omalle domainilleen www.siivettomat.net.^^ Olisi mukavaa jos te ihmiset vaihtaisitte sivujeni osoitetta kyseiseen, vaikka kyllähän TK:n ja CJB:nkin osoitteet vielä toimivat, joten kiirttä asialla ei niinkään ole.^^ Olisin toki kiitollinen linkkien muuttelusta, mutta tokihan myös ilmaisosoitteet tulevat toimimaan jatkossakin. Vaikka Siivettömät Online onkin nyt auki, silti osiota ja kuvia uupuu vielä melko paljonki hakkerin jäljiltä ja korjailen asiaa niin paljon kuin vain voin lähiaikoina. Beybladen kaikki osiot uupuvat vielä lukuunottamatta uutta Kaudet-osiota. Myös X-testi ja W.i.t.c.h.-osion henkilöesittelyt sekä julkaisut ja suurin osa sarjakuvista puuttuvat vielä toistaiseksi, mutta luultavimmin kahtena seuraavana viikkona sana asian järjesteltyä parhain päin.^^ Katselkaa sillä aikaa vaikkapa uusia Galleria tuherruksia, joita tein tuossa jokin aika sitten.^^
Äänestä Siivettömiä Top-100 listalle! Meridianin valo | VampireNaomi Whatever | Susi Ite Jetronic Online | Sierra & Takashi Elemental Forest | Wempuli Isis Index | Isis