Galleria / Kuvasto

Kas täällä onkin sitten läjä Dashin tekemiä kuvatuksia. Toivoisin, ettei kuvia kopioitaisi muuhun, kuin yksityiseen käyttöön, ja, että nautitte niistä yhtä paljon kuin minä niitä piirtäessäni. Kuvien järjestys on uusi--->vanha. Galleriasta löydät tekemiäni kuvia vuosilta 2003-2008.


2008
Ja sitten kaikki homofobiset laittavat silmänsä kiltisti kiinni. Piirustelin nimittäin YGO:n lempiparituksestani Bakura x Bakurasta tällaisen ilkeäluontoisen kuvan, johon en ole ihan täysin tyytyväinen, mutta halusin kuitenkin ilkeyttäni laittaa sen esille. :,D Kynin ja Photoshop Elements 5.0:n, si'l vous plaît. Kahdenkympin tilaustyö eräälle Linearrt-nimisellä hepulle DA:ssa. Linet piirsin käsin ja väritin Photoshop Elements 5.0:lla, kuten tavallista. Pääsin hiukan harjoittelemaan tuon Wacomini kanssa. Animelehdessäkin julkaistun Priestly Blues sarjakuvan jäyhän kolea kovanaama, Blues. Tämä kuva on piirretty ja tussattu käsin, mutta väritetty koneella. Alunperin kirjanmerkiksi tarkoitettu. Siivettömät Onlinen ulkoasussakin vieraillut kuva hahmoistani Ratasnaamiosta ja Donista. Piirsin ensin käsin, skannasin ja väritin Photoshop Elementsillä sekä CS3:lla, joka löytyi koulun koneelta. Editoin tämän hiukan tällaisen vanhan valokuvan näköiseksi - toivottavasti onnistui. :3 Animelehdessäkin julkaistun Priestly Blues sarjakuvan jäyhän kolea kovanaama, Blues. Tämä kuva on piirretty ja tussattu käsin, mutta väritetty koneella. Alunperin kirjanmerkiksi tarkoitettu. Roxas Kingdom Hearts II:sta. Kirjanmerkiksi tarkoitettu. Piirretty ja tussattu käsin, mutta väritetty Photoshop Elements 5.0:lla. Keybladejen kanssi meinasi mennä ikä ja terveys, mutta siinäpä nuo nyt möllöttelevät, behold! ;3 Axl Kingdom Hearts II:sta. Kirjanmerkiksi tarkoitettu. Piirretty ja tussattu käsin, mutta väritetty Photoshop Elements 5.0:lla. Ensimmäinen Photoshop Elements 5.0:lla ja kynähiirellä väritetty kuva. Piirsin sen ensin hiirellä oekakiin ja napsaisin pois sieltä, liitin ohjelmaan ja väritin. Tällainen Death Noten Ällähän siitä tuli. :3 Pieni tribuutti sarjan 25:lle jaksolle, joka luketuu kyllä yhdeksi eeppisimmistä animaatiojaksoista ikinä. Kas tässäpä tekemäni Okami fanart, jonka linet roikkuivat värittämättöminä ainakin kolme kuukautta, ennen kuin viimeistelin ne. Photoshop Elements 5.0:lla kokeilin ja olen melko tyytyväinen lopputulokseen. Yritin hiukan tuollaista mustehenkistä linjojen piirtämistä uudella Wacomillani, jotta saisin kuvaan hiukan Okamin henkeä. Jälleen yksi tällainen flat color sheetti - 10 euron tilaustyö jälleen, vaikken tainnut muistaakse periä koko rahaa. Teen näitä tilauksia siskolleni miltei kokoajan. X,D Toivottavasti joku muukin ottaa joskus onkeensa. Suunnitelin ja nimensin myös kuvassa olevan hahmon. Minä olen nyt sitten kevään 2008 ylioppilas, enkä juuri häpeile sitä. X3 Tässä on juhlieni kutsukorttia varten tekemäni sabluuna, jossa käytin vain mustaa ja valkoista - ikään kuin Frank Millerin Sin Cityn hengessä. Myönnettäköön, että luin the Hard Goodbyen jo kolmatta kertaa ennen tämän piirustuksen syntymistä. DeviantArt.comin erästä käyttäjää ajatellen tehty kiribian-lahjakuva, koska kyseinen käyttäjä nappasi aikanaan 20 000:n kävijän tittelin galleriassani. Kuva tuli hiukan myöhässä, ajatellen sitä, että kun postasin tämän tililleni, kävijälaskurini näytti jo 52 000. X,3 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eh? Kuva on väritetty Seashorella, linet tein käsin. Nyt onkin vuorossa ison kuvan varoitus - lataaminen saattaa kestää hitaimmilla yhteyksillä hetken, jollen ole ihan väärässä. Kyseessä on itseasiassa kahden kuvan kollaasi, jotka liimasin yhteen johtuen syystä, etten halua postailla näitä taustattomia väritysharjoituksia kamalasti putken. X,3 X-men evolution hahmoni Ora sekä siviilissä, että univormussa. Olen viimeksi maalannut neidin vuonna 2004. Tässä tapauksessa toteutin hänet pelkillä tusseilla. :3 Jah, jälleen siskolleni Subbille lupaamani pikku tilaustyö hänen uudesta Colordogs hahmostaan, Larasta. Linet käsin, värit lättäsin päälle koneella. Kymmenen euron tilaustyö tämä tällainen. Laitoin hiukan tekstuuria mukaan, jotta saisin värimaailmaan hiukan jotain eloa, kun en kuvaa varjostanut. Sisareni osti tuossa taannoin sellaisen pelin kuin Persona 3. Podin pahaa väritysblokkia ja päätin purkaa sen piirtämällä ja värittämällä kuvan kyseisen pelin päähenkilöstä ja kummallisesta Pharos-pojasta, joka on selkeästi leimautunut päähenkilöömme. X,D Pharos on yksi suosikkihahmoistani koko pelissä! Tussein ja puuvärein tein. Tampereen ammattikorkeakoulun viestintälinjalle tehty ennakkotehtävä, ilmastonmuutos posteri. Itse olen itseasiassa varsin tyytyväinen tulokseen. Linet tein käsin ja väritin sitten Seashorella. Maapalloni tosin melko kummallinen. Sovitaan, että ilmastonmuutos sulatti siltä napajäät. X,D Eh. Turun ammattikorkeakoulun viestintälinjalle tehty ennakkotehtävä, omakuva. Hiukan mielikuvituksekas, Skydoll-vaikutteinen tulkinta, ettenkö sanoisi. Taustalle tekemiäni kuvia ja ottamiani valokuvia lähinnä omasta huoneestani. x3 Seashorella väritin ja muokkasin. Kolmas osa WolfPearlin tilaamaa työtä hänen Wurr-nimisen sarjakuvansa hahmoista. Toinen osa WolfPearlin tilaamaa työtä hänen Wurr-nimisen sarjakuvansa hahmoista. Osa WolfPearlin tilaamaa työtä hänen Wurr-nimisen sarjakuvansa hahmoista. Radiota kuunnellessa ja FMA:ta katsoessa sattuu kummia. X3 Greed-herra katoaa. Lyijykynällä, tussilla ja Seashorella rakensin tämän taustattoman kokonaisuudeen. Ja Seashorella tehtyjä kuvia pukkaa. X,3 Pitkän harjoittelu-urakkani jälkeen - sen sellaisen, johon kuuluu kasoittain elävästä mallista mallinnettuja kehonosia, kuten naamoja ja jalkoja - sain aikaiseksi Yeohin. Vihdoinkin armaani pääsi elementtiinsä. Uusintaversio vuodentakaisesta 'Mother Siren'-kuvaelmastani. Seashorella tein, kuten tuolloinkin. Halusin nähdä, olenko kehittynyt yhtään moisesta muinaisesta kuvastani ja sen voivat kaiketi katsojat päättää. x,3 Myin kuvaa myös printtinä Tracon III:ssa. Seashorella ja hiirellä väretty, lineart työstetty käsin ja sittemmin skannattu. Kyseessä on fursonani Dashi lumisessa maisemassa, sekä hänen kaulahuivikäärmeensä Woolly Wilson. Kuva on Woollyn debyytti! x3 Kyseisen herran keksin joskus matikantunnilla taannoin.

2007
Jostakin syystä intouduin harrastamaan näitä 'seasonal' aiheisia sotkuja - Naruto mausteilla. :D Kyseessä on jälleen kukapas muukaan kuin suosikkihahmoni Kisame, joka seisoskelee virnuillen lumisateessa, Akatsuki-pipo päässään. Seashorella väritin, vaikka linet suttasinkin käsin joskus yöllä, kun yhtäkkiä tällaisen idean sain. Kannattaa sutata sekalaisia! Ja kas tässä lisää tussein tehtyjä kortteja - tällä kertaa joulua varten tekemiäni pakettikortteja, joita sidoin antamiini joululahjoihin. Naruton sai eräs hyvä ystäväni, Gaaran annoin siskolleni ja Sasuke ja Hinata olivat isälleni ja äidilleni. Saivat toivottua hilpeyttä aikaan. ; ) Pidän edelleen kovasti näiden tekemisestä. Tämä kollaasi on postattu myös Naruto.fi:hin ja Way of the ninjaan joulukorttina. Tällainen virnistely kuva Kisamesta, joka on täten esiintynyt myös Siivettömien ulkoasussa. Kyseessä oli yhtäkkiseltään ilmestynyt idea peukuttelevasta Kisamesta, jonka sutaisin sittemmin Seashorella ja hiirellä samantien välivaiheita juurikaan käyttämättä. Hiirellä raakasti vaan! Halusin kokeilla hiukan jyrkempää varjostusta. Saatte päättää itse, kuinka se sitten onnistui. X,3 Taustalla Itchi ja Tomoyo. Ja sitten vielä toinen Tomoyo-kuva putkeen. Myös Seashorella, ja line käsin, kuten äskeisessäkin tapauksessa. Kyseessä on tällainen pieni perspektiivi/valo/varjoharjoitus. Tomoyo on jostakin syystä hiukan äreänä tässä kuvassa. Hän näyttää vihdoin todellisen luontonsa. >:D~ Yritin feikata jälleen screeniä, mutta tiedä häntä, onnistuiko se sitten. Raastoin tämän kuvan kanssa NIIN kauan. X,D Ja silti rakastin jokaista hetkeä, ja olen täten myös hyvilläni täsä kuvasta. Minusta se onnistui ihan kohtuullisesti. : ) Yritin harjoitella Seashorella hiukan pehmeämpää varjostausta. Lineart tehty käsin, kuten melko tavallista. Way of the ninja hahmoni Tomoyohan siinä jälleen patsastelee, päässään äitinsä senpo-neulat. Kuvassa myös lainaus Kisamen, Tomoyon sensein, ajatuksia yhdestä pelistä, jonka pelasimme. Ja taas Way of the ninja taidetta. X,3 Itchylle, rakkaalle ylläpitäjällemme hänen sulokas hahmonsa Jin, josta on tullut hahmoni Hougan hyvä ystävä. Ei taiteellisen urani huipentuma, mutta laitoin sen nyt tänne kuitenkin.^^~ Ja niin Dashin pikku Houga kasvoi isoksi pojaksi. :,) *Niiskuttaa ylpeänä* Naruto-roolipelissä poika on yhä genin-tasoa, mutta halusin piirtää hänet hiukan vanhempana. Tästä piti alunperin tulla Hougan sannin-kuvaelma, onhan hän sentään tulevan Hokagen oppilas.^.~ Mutta koska poika näytti kuvassa liian - noh - pojalta, päätin tehdä tästä jounin designin. : ) Keksin sitten sannin-vaiheelle jotain dramaattisempaa. Olin tuossa lokakuun puolella yksin kotona yhden kokonaisen viikon ja tässä on tulos. X3 Photoshopattu kuva fursonastani. Tuollainen leikkisä asento. Valehtelisin, jos sanoisin, etten pidä tästä kuvasta.^^~ Oli ihanaa hiukan soveltaa Seashore tekniikoitaan näinkin tasokkaalle ohjelmalle. Nekolle hiukan fanitaidetta Way of the ninjan puolella.^^~ Hänen hahmonsa Chie, jonka piirsin poikkeuksellisesti pyynnöstä tällä kertaa, vaikken niin yleensä teekään. Puuväreillä ja tusseilla tein. Ihanaa, pitkästä aikaa sain aikaiseksi 'kunnollisen' Monran. Siitä onkin tainnut jo vierähtää vuosi kun viimeksi pappisherraa piirsin oikein kunnolla - suttuja on päässyt kyllä kertymään. :, ) Tämä tässä on tehty tusseilla ja puuväreillä. Tausta on hiukan pössi, mutta koetetaan elää sen kanssa. Yritän keksiä sitten ensi kerralla jotain kivempaa.^^~ Noh, ei ehkä paras Seashorekuvani, jonka olen teille tarjonnut, mutta siskolleni yhtäkaikki.^^' Pieni uudelleen tekaistu Maiko hänelle tuonne Colordogsin puolelle. Seashorella ja hiirellä lähinnä - pohjaluonnos käsin. All hail, for Naruto chibis are back! >8D Tein kirjekaverilleni kaksi uutta chibiä, jotka skannautuivat tällä kertaa hiuksan paremmin. Tai teoriassahan noita on tuossa kolme - Itachi vaan sattuu olemaan Kisamen kimpussa. X,D Kuva löytyy myös Naruto.fi:stä. Tein siskolleni tällaisen varjostamattoman tilaustyön hänen Colordogs hahmostaan Flintistä. Kymmenellä eurolla saa tällaista.^^ Linet käsin, värit koneella. Tällainen, varmaan jo puolisen vuotta sitten piirretty kuva Megaman X: Command missionin Axlista, joka sattuu olemaan suosikkihahmoni kyseisestä pelistä. En ole vieläkään saanut pelattua loppuun tosin. 'Maalasin' tämän vesiliukoisilla puuväreillä. Tussejakin on käytetty. Kyllä olen hurahtanut katsomaan Yu-Gi-Oh! Duel Mostersia jo toisen kerran. XD Ja koska luen DearSia samanaikaisesti, tulos näkyy tässä: Bakura DearS, joka on valmiina palvelemaan mahdollistaa isäntäänsä/emäntääntä. Väritys onnistui ihan hyvin. Melko yksinkertainen pikku kuvanen. Tiedän, että DearS on periaatteessa ecchi-sarja, mutta kyllä siinä on silmänruokaa meille tytöillekin. : D Katsokaa nyt tuota Khi-kunia! Kuka voi sanoa tuolle pärställe ei? En minä ainakaan. Siksi tämä kuva pääsikin vierailemaan sivuston ulkoasussa. Seashorella kokeilin uusia kikkoja. Söpöin Kisame & Tomoyo kuva, jonka olen tähän asti piirtänyt. Väritys on paikoin hieman suttuista, mutta olkoon - ajatus on tärkein. XD Hiukan oppilas/opettaja touhuilua. Kisame saa maistiaisen Tomoyon leikkisästä persoonallisuudesta. Tosin, eipä näytä sensei itsekään valittavan. Taustayritelmä Tomoyo ja Kisame mausteilla. Ei ehkä parhaimpiani, mutta pidän taustan vuorista itse. Toivottavasti näyttävät siltä, miltä pitääkin. Kisame on nyt sitten Tomoyon sensei Naruto roolipelissä. XD Muikeaa, en malta odottaa tulevia pelejä. Kuvassa Kisame siis opettaa Tomoyo käyttämään erikoiskykyään aranaria, jonka olen itse keksinyt. Kuvan tein seashorella - kokeilin samalla hiukan ohuempia, yhden pikselin ääriviivoja. Uuh, Lepakko-taidetta pitkästä aikaa. Näitä kuvia on tasaisesti tekeillä kokoajan, vaikken puoliakaan niistä kehtaa skannata kökköysfaktorinsa vuoksi. X3 Tässä onnistuneeksi kokemani profiili mimmistä Final Fantasykahteentoista, jonka ostin heti ilmestymispäivänään. Mahtava peli! Lyijykynällä ja tusseilla. Shirkin hahmo Lume Way of the ninjasta. Kiesus kun olen addikti, näitä kuviahan pukkaa jatkuvalla syötöllä. X3 Seashorella tämän tein. Lume fiilistelee kesää. Rakas hahmoni Houga juoksentelee. Kokeilin hiukan liikkeen piirtämistä - ja samalla taisin tehdä värityksnopeuden maailman ennätyksen. Tein tämän aika nopsasti pienen luonnoksen pohjalta. Kirjoitin ff.netistäkin löytyvän tarinan Kisamesta ja Itachista. Kuvan tiedostonimi kertonee loput. XD Seashorella ja hiirellä tämäkin. Harjoittelin hiukan valojen heijastumista ja vettä. Toivottavasti onnistuin. Jälleen hiukan Digimon Elite-aiheisia piirustuksia. Kuvassa rakas parivaljakkoni Yukari sekä Vandemon ensimmäisesssä armor muodossaan, Vandramonina, jonka itse suunnittelin. Vandramon pyytää Yukarilta anteeksi, ettei voinut pelastaa tämän isää, joka kuoli yhdessä pelissä, jonka foorumilla pelasimme. Puuväreillä ja tusseilla tehty. No niin, tässä meillä astetta parempi Gaara ja Kankuro kuvaelma, joka antoi minulle aihetta hiukan taustojen harjoittelemiseen. Tarvitsen vielä rutkasti harjoitusta, mutta valehtelisin, jos sanoisin, etten pidä tästä kuvasta. Vanhimmat roolipelihahmoni Seandra ja tämän suojelia Ei-kukaan. Näillä oli ihanaa pelata aikanaan. Ja tämä onkin itseasiassa ensimmäinen kuva heistä sitten vuoden 2001. Ei-kukaan on sitten ori. X3 Runonkin kirjoitin itse. Kunnollinen kuva Tomoyosta. En yleensä laita sheettejä tänne galleriaan, mutta tämä oli sen verran muikean näköinen, notta päästin tänne asti. Toinen Naruto RPG hahmoni Houga. Pelissä hän on Naruton oppilas. Tällainen puuvärein ja photarein fiksattu kuva. Digimon Elite hahmoni Yukari tavoittelee tulikärpäsiä. Seashorella tein. Laitoin kuvaan vahingossa väärän vuoden.^^' Mutta juu, kyseessä on FMA - sarjan Alphonse, suosikkihahmoni kyseisestä sarjasta. Puuvärein työstetty.' Minua vaivasi, kun en ollut pitkään aikaan maalannut - ja se kyllä näkyy. Maalasin nimittäin tällaisen kuvan Lepakosta istumalla kaljuuntuneen puun oksalla. Mollukka taustalla on sitten Kuu. Vesiväreillä ja akryyleilla. Älkääkä te Vincent fanit nyt kaivako sydäntä rinnastanne - se ei auta, minä rakastan Lepakko x Vincent paritustani, eikä mikään saa minua lopettamaan. Muahahaa~ Kuvassa minä ja Wind. Hiukan savannitunnelmoin Seashoren avustuksella. Toinen osa tekemästäni tilauksesta Shivialle Devianartissa. Seashorella tämäkin. DA:han tehty tilaustyö Shivialle. Seashorella ja hiirellä. Koska Sora vain on niin luttana. =^^= Siskolleni Subbille piirusteltu kuva hänen vanhasta hahmostaan Harmaavarjosta. Iltaa^hakurolle piirretty kuva hänen hahmostaan Laylasta. Puuväreillä tehty ja Photoshopilla muokattu - onnistui ihan kohtalaisesti.

2006
The Batman - animaation Jäämiehen ikuistin Nora vaimonsa kanssa tähän aavistuksen surumieliseen kuvaan, joka onnistui mielestäni melko kivasti. : ) Norasta ei ole ollut sarjassa turhan paljon viitteitä, mutta minä halusin herättää pariskunnan eloon. DA:ssa tekemäni tilaustyö Wolcenremorselle, jonka hahmo tunnelmoi Kyoshin joulua. Seashorella ja hiirellä tein tämän. Kuuntelin aamuradiota, jossa soitettiin tämä Apulannan uusi biisi. Noh, kyseisen laulannon kertosäe poiki sitten tällaisen Batman kuvan. Kuvassa uuden The Batman - sarjan stailattu Jokeri itku silmässä. Ei se hulluna olo helppoa ole - järki siinä lähtee. Ensimmäinen seashorella tekemäni kuva, jota kutkun Äiti Seireeniksi. Ihan kiva siitä tuli. Ensimmäinen palkinto Macilla tehty kuva - hiirellä ja seashorella siis. : ) Art tradeni rakkaan Sevensoulsin kanssa. Hänen hahmonsa Sergei, joka onnistui varsin muikeasti. Itse tykkään. : 3 Tausta CS2:lla ja muut osat käsin. Art tradeni DA:ssa SaQe - nimisen duden kanssa. Yksisarvinen. Ihan kuin Spirit elokuvasta. Täytyy keksiä jotain omaa. Muskettikoirien toisella tuotantokaudella (The Return of Dogtanian) esiintynyt jalokivivaras Musta Ruusu/Lady Dalma. Yksi suosikki hahmoistani. Ulkoasussakin vieraillut suosikkiparitukseni Kardinaali Richelieu x Milady. Eivätkös vaan olekin kuin luotu yhteen. ^_^ Vihaan englanninkielisiä otsikoita, mutta tässä nyt on yksi. Koetetaan elää sen kanssa. Tällainen keskitason Risse kuvaelma taasen. Sillä on kaapu, ei mekko. Puuväreillä. Photarilla tekemäni väritysharjoitus, jossa kaksi uusinta hahmoluomustani, Waka ja Laka. Jonkinlaisi harlekiinihauvoja. : 3 Photarilla kehittyminen jatkuu. Photoshopilla työstetty kuva hahmoistani Mururista ja Hamletista. Ikuiset vihamiehet, vaan heitä on niin mukava piirustella. Nauttikaa. Viimeinkin! Viimeinkin sain ahdettua Monran, Demianin ja Mosein samaan kuvaan. Käsin tehty, Isiksellekin osin osoitettu kuva, johon halusin ikuistaa hahmoni Monran kaksi suurinta vihamiestä sekä hänet itsensä. Monra on hieman vääristynyt jollakin tapaa, mutta koitetaan elää sen kanssa. dudundudun dudun ~  Se on vaaleanpunainen pantteri! 8D Paintilla väsäsin hurjan inspiksen saatuani - joskus pienempänä fanatisoin tätä. Beware the pinkness~ Moriarty kuva jälleen, jonka piirustelin kuunnellessani Goo Goo dollsin Iris - nimistä biisiä, jonka sanat näkyvän kuvan taustalla. paintilla väritetty, mutta käsin piirretty - ainakin pääpiirteittäin. Itse koen aika onnistuneeksi kuvaksi. Kirjoitimme parin hyypän kanss Lordi-aiheista, hulvatonta jatkotarinaa, jossa Awa ja Ox rakastuvat toisiinsa yks' kaks' yllättäen. : D Tämä on tulos - Ms Paintilla tehty kuvaelma tarinan tapahtumasta, jolloin Ox 'suukottaa' Awaa poskelle. Tausta on leikattu Meitantei Holmesista. Ja vielä Euroviisuhehkutus jatkuu Kita-aiheiselle työllä. Viisuhehkutus jatkuu - samaa sarjaa edellisen kanssa. Kuvassa Lordin naisenerginen Awa. HYVÄ SUOMI! HYVÄ LORDI! ->> pieni hehkutuskuva Suomen euroviisuvoiton kunniaksi. Kuvassa Lordin basisti Ox. Ensimmäinen Monrani tietokoneella, OMG. o.o Elikkäs, kuva tehty Paintilla kokonaisuudessaan taustan valokuvaa lukuunottamatta. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka JPG hiukan raiskasi. Art tradeni Isikselle - kuvassa komeilee hänen sarjakuvahahmonsa Sue. Isikseltä sain kuvan Demianistani. =^^= Whii. Hahmo ei siis ole minun. Kiitän Ravenia (Kachizek Wolf) sekä Vania (Vanilla Kitsune) vaikutteista, joita sain heiltä kuvan taustaan. Tämä on yksi kirjani hahmoista dorogonina, eli koira/lohikäärmeolentona. Pääpahis Stephanie on kyseessä. Ms Paintilla tehty kokonaan. Tässä hiukan pidemmän aikaa työstämäni Monra kuvaelma, jossa näemme hänen vanhimman poikansa Morithanin sekä enkeli Demianin möllöttämättä tuolla taustan kulmassa. Ihmeellistä, että taustakin tuli tehtyä. o.o FanFiction paritukseni Cell x Cher. Cher on kirsikkapuuenkeli, jonka rakkaus/kosketus muuttaa kaiken kirsikkapuuksi. Cell on päättänyt muuttua sellaiseksi. Aleksandriassa muinoin pelattu hahmoni Capella. Hahmo tehty Paintilla, tausta on screenshotti. Siskoni Subbin hahmo Hitori-sama. Photoshopilla tehty pikku harjoitus. Taustan olisi tarkoitus olla sumuinen suo, mutta sen hahmottaa, ken pystyy siihen. X,3 Muinainen Aleksandria-hahmoni Amar, joka suuntaa katseensa taivaisiin. Tehty paintilla ja MS Wordilla. Yksi pitkäaikaisista suosikkikuvistani. Aleksandrialle Paintilla tekemäni logoviritelmä. Kuvassa kaikki roolipelissä esiintyvät laumat: Amasu, Novi sekä Valkoleijonat. Pieni ryhmäkuva hahmolleni Pikku Kuutamolle, joka killuu kuvan alaosassa. Muut hahmot vasemmalta oikealle lukien ovat Pikun ottoäiti Valon tanssi, keskellä Pikun kuollut biologinen äiti Meredith sekä Pikun otto isä Hitori-sama, joka ei ole ikinä hyväksynyt poikaa omakseen. Hahmoni Taka sekä hänen kolmijalkainen poikansa Daisuke - veriviholliset ja verisukulaiset. Tyypit taistelevat lammella aseineen päivineen. Puuväreillä tein.

Wanhat
Dashin ikuisuuksia vanha FF-hahmo Lepakko kokonaisuudessaan. Kuvassa neitokainen on FF VII muodossaan.Kuva on ensimmäinen AppleWorks-ohjelmalla värittämäni. Ylitin itseni, kyljuu. En ole hetkeen tehnyt mitään, mikä olisi olevinaan näin realistisen oloinen. O_O Kaps. Mutta juu, se on taasen rakas Lepakkoni, josta olen piirustellut jo ties kuinka monta kuvaa, mutta ne ovat lähinnä päätyneet pöytälaatikkoon.^^' Tämä on pieni headshotti AC:sta. Naattikaa. Olen aina halunnut tehdä tallaisen. Siivettömät Onlinen ulkoasuunkin se pääsi vierailemaan taannoin. Dashi on SUURI TNBC fanaatikko, ja rakastaa Jack Skellingtonia.^^ Tosin tämän Jackin sieraimet ovat päässeet venähtämään pahan päiväisesti. O.O' Vanhempaa taiteentapaista edustaa sitten tämä Tala Beybladesta. Vierailipa hänkin joskun aikanaan Siivettömien ulkoasussa vuonna 2003, kun sivusto muuttui taidepainoitteiseksi. Ensimmäinen kuvani TNBC:n Shockista. Sisarelleni tämän tein. Aika kökkö kuva DB-roolipeliin. Kuvassa Piccolo ja hahmoni Lala.
Äänestä Siivettömiä Top-100 listalle! Meridianin valo | VampireNaomi Whatever | Susi Ite Jetronic Online | Sierra & Takashi Elemental Forest | Wempuli Isis Index | Isis