"Kingdom Hearts":n universumista

"Kingdom Hearts":n universumi koostuu erilaisista maailmoista, todellisuuksista, jotka eivät luonnollisessa tilassa olisi minkäänlaisessa yhteydessä toisiinsa, mutta koska niiden tasapaino on Heartlessin ilmestymisen myötä järkkynyt, maailmoja suojaavat, näkymättömät kehät ovat murtuneet ja täten myös maailmojen asukkaat pystyvät yhteyteen toisten maailmojen asukkaiden kanssa. Tämän samaisen universumin maailmojen väliltä voidaan matkustaa ns. Gummi-aluksilla, joilla on valmius selvittää tiensä läpi maailmoja suojaavien asteroidikenttien. "Kingdom Hearts"-universumin erilaisia maailmoja yhdistä myös usko siihen, että elävät olennot rakentuvat kolmesta eri osasta; sielusta, sydämestä ja kehosta. Keho on sielun ja sydämen koti, sielu antaa elämän keholle ja sydän puolestaan kyvyn tunteisiin - pimeyteen ja valoon. Myös maailmat rakentuvat teoriassa näistä kolmesta osasta ja niillä on yhteinen sydän; Kingdom Hearts.
Univerumin maailmat

Destiny Island sijaitsee maailmassa, josta Sora, Riku, Kairi, Wakka, Tidus ja Selphie ovat kotoisin. Oikeastaan saaren, Destiny Islandin, voisi määritellä olevan näille nuorille täysin erillinen tapaamispaikka, jonne ei ole pääsy yhdelläkään aikuisella. Se on heidän tietynlainen mikä-mikä-maansa, josta käsin he paiskautuivat myös Kingdom Heartsin sekaveriseen universumiin. Destiny Island on pienikokoinen trooppinen saari, jolle nuoret ovat rakentaneet vuosia sitten kaksi puumajaa. Pikkusaarella kasvaa myös Paopu-hedelmiä.

Traverse town on hämärä kaupunki, jonka viemäristön yhtymäkohtaan on majoittunut kuuluisa suurvelho Merlin. Tämä on paikka, jonne Sora saapui ensimmäisenä universumien välisen portin imaistua hänet syövereihinsä. Traverse town on alati hämärä ja Heartless pesii sen nurjalla puolen varsin runsaslukuisina. Kaupungista löytyy monia kauppoja, katuja ja hämäriä, tutkimattomia sopukoita, jotka ovat varmasti mieluisia suuria harmeja etsiville yksilöille. Traverse townissa asustelevat myös muaan dalmatialaisuros nimeltä Bongo, hänen puolisonsa Bernita sekä heidän 101 pentuaan.

Twilight town on suuri hulinan täytteinen kaupunki, jossa vallitsee kaikesta huolimatta omituisen lämmin ja viihtyisä henki. Kyseisestä kaupungista ovat kotoisin Hayner, Pence sekä Olette. Myös Organisaatio 13:sta jäsenen, Roxasin huhutaan jollain tavalla liittyvän tähän kaupunkiin, mutta koska hän ei ole sieltä varsinaisesti kotoisin, voidaan vain ihmetellä, miten. Twilight town on junayhteyden päässä pienestä rantakylästä. Itse kaupungissa on paljon kauppoja ja sen viereen levittäytyy synkänvihertävä metsä. Metsän takana kohoaa karmiva, autioitunut kartano, jonka ikkunasta saattaa toisinaan nähdä valkeapukeisen tytön hennot ääriviivat.

Disney Castle on Hessu Hopon, Aku ja Iines Ankan, Mikki ja Minni Hiiren, Ploton, Tupu, Hupu ja Lupu sekä Tikun ja Takun kotipaikka - valtaisi linna, jonka kuninkaan valtaistuimella istuu itse Mikki Hiiri. Linna on miltei alati aurinkoisen sään hellimä, ja sen käytäviä pitkin marssii usein hassunkurisia henkiin herätettyjä luudanvarsipalvelijoita. Linnan alakerrassa sijaitsee salamyhkäinen portti aavemaiseen paikkaan, jota kutsutaan nimellä "Timeless River". Tämän maailman asukkaat ovat hyvin valveutuneita toimimaan ympäröivän universumin hyväksi.

Wonderland on sananmukaisesti Ihmemaa. Siellä kaikki on epileptisen värikästä, nurinkurista ja joskus suorastaan pelottavaakin. Mitkään fysiikan lait eivät tunnu pätevän ihmemaasta, josta ovat kotoisin Liisa, paha Korttikuningatar sekä monet muut pähkähullut henkilöt. Wonderland koostuu käytännössä suuresta korttiaiheisesta puutarhasta, kahvituvasta sekä aavemaisesta, värikkäästä metsästä, jossa kasvaa varsin omituislaatuinen, suuntaa ja kokoa vaihtava puu. Kuten tämä paikka, myös sen Heartless-kanta on varsin värikäs, omituinen ja pelottava.

Olympus Coliseum eli kolosseumi on Herkuleksen, Megaran, Philin sekä Pegasoksen kotimaailma. Kolosseumilla saattaa päästä ottamaan osaa totisiin taisteluturnauksiin, joissa puolestaan saattaa kohdata varsin voimakkaitakin vastustajia. Huhutaan, että huono-onninen Cloud Strife oli aikanaan eksynyt tähän nimenomaiseen maailmaan ja joutui Hadeksen, Manalan herran huiputtamaksi. Letkeän kiero Hades on myös osasyyllinen, miksi Auron-niminen miekkamestari joutui aikanaan vangiksi Underworldiksikin kutsuttaan Manalaan, joka sijaitsee suoraan Kolosseumin alapuolella. Underworldista ovat kotoisin sen herra Hades sekä tämän palvelijat; Piina ja Paniikki.

Deep Jungle eli syvä viidakko on Tarzanin, Janen, Terkin, Claytonin, Kalan sekä Kertchakin kotimaailma. Sananmukaisesti kyseinen maailma rakentuu tiheääkin tiheämmästä viidakosta, jossa liaanit ovat liukkaita ja päivänvalo värjäytyy tunnistamattomaksi vihreäksi kajoksi oksistojen ollessa välillä niinkin paksuja läpipääsemättömiä. Tässä maailmassa elää suuria gorillayhteisöjä ja viidakon keskeltä on löydettävissä myös harvinaista ihmiselämää. Sen sydämessä vaeltavat Heartless-olentojen lisäksi myös vaarallisia petoeläimiä, joista kuuluisin on Sabor-niminen, viekas villikissa.

Agrabah on itämaisen aavikon keskellä sijaitseva arabialaistyyppinen kaupunki, joka tunnetaan Aladdinin, prinsessa Jaminen, Abun, Jagon sekä häijyn Jafarin kotikaupunkina. Tässä samaisessa maailmassa sijaitsee Agrabahin kaupungin lisäksi myös maanalainen aarrekammio, "Ihmeiden onkalo", jonne voidaan päästä puhumalla ensin sitä suojelevalle tiikerijumalalle. Sieltä saattaa löytää suunnattomia rikkauksia, jotka eivät kuitenkaan ole tarkoitettu meistä kaikille. Agrabahin kaupunki on puolestaan laaja, savikattoisten asuntojen rykelmä keskellä aavikkoa. Kaupungista saattaa löytää hedelmällisen bazaarin ja sulttaanin upean palatsin.

Atlantica on vedenalainen, merenväen maailma, jonne ei ole hyvä tulla ilman hyvää uimataitoa tai kiduksia. Tämän vuoksi onkin mahdollista kehitellä hahmolleen merenväkiversio, jolloin pelissä pelattavat hahmot voivat ottaa osaa Atlantican vedenalaisiin iloihin. Atlantica on tunnettu kauniista musikaaleistaan ja vielä kauniimmista, merenalaisista maisemistaan, joita hallitsee kovalla kädellä merenahti Triton, jolla on monia kuvan kauniita tyttäriä. Nuorin näistä tyttäristä on unelmoiva merenneitoprinsessa Ariel, jonka ohella myös Pärsky, Sebastian, paha velhotar Ursula sekä tämän ankeriaskätyrit Kiero ja Liero sekä ihmisprinssi Eric.

Halloween town on hullunkurinen painajaismaailma, joka ei kuitenkaan onnistu olemaan piirun vertaa pahantahtoinen - ainakaan pääsääntöisesti. Tämä aamuauringoton, hämärän hilpeä maailma on kurpitsakuningas Jack Skellingtonin, nukkeneito Sallyn, tämän luoneen tohtorin, pormestarin sekä pahan Oogie Boogie-mörön ja tämän apureiden, Lockin, Shockin ja Barrelin kotimaailma. Halloween townista pääsee myös muiden juhlien maailmoihin, mutta pääsääntöisesti pääsy on vain Christmas towniin eli Joulumaahan, jossa asustaa Jackin hyvä ystävä, Joulupukki, joka ei kuitenkaan suhtaudu kurpitsakuninkaaseen yhtä suurella innolla kuin Jack itse ehkä ymmärtää. Halloween townissa on parempi esiintyä asianmukaisissa tamineissa, tai muut asukkaat saattavat katsoa sinua nenänvartta pitkin!

Neverlandin on se oikea Mikä-Mikä-Maa, se paikka, jossa kukaan ei kasva aikuiseksi ja josta saattaa helposti luiskahtaa takaisin meidän todellisuutemme Lontooseen. Tästä maailmasta ovat kotoisin ikipoika Peter Pan, Helinä-Keiju sekä Kapteeni Koukku ja Helena. Mikä-Mikä-Maassa samoaa paitsi lentäviä keijuja ja lapsia, myös merirosvolaivoja, jotka toisinaan melkeinpä kuhisevat erilaisia Heartless-olentoja. Kuuluisin näistä merirosvolaivoista on Kapteeni Koukun ilmoja seilaava laivue.

Beast's Castle eli Hirviön linna on jylhä ja kaunis, mutta samalla myös yksinäinen ja surullinen ilmestys. Sen hämärissä syövereissä asustaa katkera Hirviö, jonka huhutaan aiemmin olleen ihkaoikea ihmisprinssi. Näitä huhuja saattaa tosin olla hankalaa uskoa - varsinkin sen jälkeen, kun on todistanut Hirviön läsnäolon. Linna, kuten omistajansakin, on jylhä, suuri ja kylmä. Siellä asustavat paitsi Hirviö, myös hänen palvelijansa Lumiere, Könni, Rouva Pannu ja Kippo sekä kaunis Belle-neito, jolla tuntuisi olevan Hirviöön aivan erityinen suhde. Hirviön Linnan gargoilien varjossa lepää myös piikikäs ruusutarha ja linnan sokkeloisissa sisuksissa on paitsi kaunis tanssisali, myös suuri kirjasto sekä Rouva Pannun hurmaava keittiö.

The Land of Dragons on itämainen maailma, Kiina, josta ovat kotoisin ylväs, mieheksi hämmentävästi naamioitunut naissoturi Mulan, kaartinkomentaja Li Shang sekä tusina rivimiehiä, Yao, Ling sekä Chien Po. Myös Heartless samoaa tässä maailmassa voimakastahtoisen hunnin, Shan Yun käskyvallan alla. Nimensä mukaisesti Land of Dragons eli Lohikäärmeiden maa pitää sisällään myös mystisiä lohikäärmeitä - kuten esimerkiksi Mushun, joka tosin ei ole ehkä lohikäärmeistä se kaikkein mystisin. Tämä maailma on Kiinan kaunista maisemaa, lumihuippuisia vuoria, bambumetsiä sekä myös ankeaa ja rumaa sotatannerta.

Prode Lands eli Jylhämaa on pääasiassa leijonien hallinnoima alue rehevää ja kaunista savannia. Jylhämaahan kuitenkin lukeutuvat myös pahaehteinen elefanttien hautausmaa sekä pala etäämmällä sijaitsevaa viidakkoa. Tästä nimenomaisesta maailmasta ovat kotoisin leijonanuorikko Simba, tämän ilkeä setä Scar, Nala, Timon, Pumbaa sekä leijonia rienaavat hyenat Banzai, Shenzi ja Ed. Hyenat eivät ovat tosin leijonien vihulaisia - tai ainakin olivat ennen kuin Heartless ilmaantui tähänkin maailmaan. Nykyään leijonat ja hyenat sutautuvat toisiinsa enemmänkin viileän välinpitämättömästi leijonien asuessa aurinkoisella savannilla ja hyenojen karulla ja auringottomalla elefanttien hautausmaalla.

Port Roayalia voitaneen luonnehtia merirosvojen maailmaksi - tässä tapauksessa epäkuolleiden, kummittelevien sellaisten. Kapteeni Barbossa samoaa kammottavine miehistöineen etsimässä parannusta kummittelevaan ruumiin- ja hengentilaansa. Tosin Barbossan lisäksi tämän maailman merirosvolevinneisyys käsittää myös onnekkaan ja joidenkin mielestä myös neuvokkaan Kapteeni Jack Sparrown. Hänen lisäkseen Port Royalin satamakaupunki on myös Elizabeth Swannin sekä William Turnerin kotikaupunki. Port Royalin kanssa samoilla karibialaisilla merillä sijaitsee myös pahaenteinen Isla de Muerta, jonka sisäisten aarrekammioiden kerrotaan olevan kammottavan inkakirouksien kourissa.

The World that never was on sanasta sanaan maailma, jota ei koskaan ollut. Se on kuvaavasti maailma, josta Nobodyn sanotaan olevan kotoisin ja Organisaatio 13:sta jäsenet vaikuttavat pääsääntöisesti juuri täältä. Maailma jota ei koskaan ollut on itseasiassa ei-olevaiseksi maailmaksi varsin laaja, ja se pitää sisällään niin leijoa valkoisia linnakkeita kuin pelottavan, aution kaupunginkin, jossa valaistut rakennukset kohoavat yksikseen, ilman sen suurempaa ihmispaljoutta, joka niiden ympärillä pyörisi. Aurinko ei paista täällä - vain ja ainoastaan Kingdom Heartsin sydämenmuotinen, kalvakka kasvo tuijottaa alas taivaalta kylmänä ja kelmeänä.

Hollow Bastion on Cloudin, Aeriksen, Leonin, Yuffien ja Cidin kotikaupunki, joka on aiemmin tunnettu myös nimellä Radiant Garden - silloin kun maailma oli vielä kukoistuksessaan. Heartless on kuitenkin pesiytynyt tähän maailmaan sangen runsaslukuisena eikä maailman loistosta ole jäljellä enää paljoakaan - vain hämäriä, siniharmaita kujia, hennosti valaistuja kivitaloja ja ankean harmaa taivas, jonka läpi harvoin luikertelee valon häiventäkään. Bollow Bastion on kuitenkin kaikesta tästä huolimatta yllättävän eloisa kaupunki, joka on valmis ottamaan vastaan matkustajia eri maailmoista ja sen asutus onkin varsin kirjavaa edellä mainittujen asukkaiden lisäksi. Tästä kaupungista saattaa tavata myös Roope-sedän, Yunan, Rikkun ja Painen sekä toisinaan myös hämäräperäisen Sephirothin, jonka huhutaan olevan Cloud Strifen toinen puolikas.