Aleksandria - maailmasta
Aleksandria on ihmiskäden kosketusta vailla oleva kaistale maata meren ja vuoriston läheisyydessä. Se on syystä tai toisesta jäänyt hallitsevalta lajilta huomaamatta, ja on käytännössä kokonaan susien, villikoirien, kettujen sekä valkoleijonien vallassa. Tämä maa onkin suhteessa erilainen kaikesta muusta tuntemastamme luonnosta kiitos omituisten, selittämättömien tapahtumien, jotka ovat rikastuttaneet Aleksandriaksikin kutsutun maan historiaa.

Maa-aluetta ei ole määritelty turhan tarkkaan, sillä vaikka foorumissamme alueeksi olisikin määritelty esim. "Hammashuiput" on pelaajalla silti mahdollisuus luoda tämän pelialueen sisälle vaikkapa erilaisia luolastoja ja paikkoja, jossa hän haluaa kyseisen alueen yhteidessä pelata. Pelaajilla on siis mahdollisuus vaikuttaa tietyllä tavalla alueisiin, joita pelaavat.

Ympäristö
Pelissämme ei ole myöskään määritelty, missä maassa ja minkämaan ympäristössä pelataan, joten tämä osio kannattaa tarkistaa. Aleksandria on nimittäin hyvin paljon Suomen kaltainen lyhyine kesineen ja pitkine kylmine talvineen. Ainoat poikkeukset lienevät ikiroudassa oleva valkoleijonien alue sekä itse roolipelin ydin, Mustavirta, joka ei koskaan jäädy - ei edes talvisin. Säätilan pelissään voi pelaaja määritellä itse, mutta vuoden ajat seuraavat oikeita, Suomessakin vallitsevia vuodenaikoija. Esim. kun meillä on talvi, myös Aleksandriassa on talvi.